Banneri

Banneri

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen sairastupa

Huh huh, onpas aika vierähtänyt. Tarkoitus oli kirjoitella aikaisemmin, mutta voimia ei ole ollut. Maanantaina lähdin tyttöjen kanssa ystävän luokse Jyväskylään. Siellä vietettiin ihana ja rentouttava miniloma arjesta <3 Koluttiin muutama kirppis ja kauppa, toki lasten ehdoilla. Jotain pientä löysin kotiin tuliaisiksi. Tosin tuliaisina tuli myös yksi ikävämpi juttu. Keskiviikkona heti aamusta meidän pienempi neiti okseni ystävälläni ja itse kärvistelin vatsakivuissa. Päätettiin kuitenkin lähteä ajelemaan kotia kohti ennenkuin kaikki oltaisiin huonossa kunnossa. Automatka sujui oikein hyvin ilman minkäänlaisia vahinkoja.

Minä sairastin mahakipua keskiviikon ja meidän pienin ripuloi muutamaan otteeseen. Torstaina oltiinkin jo hyvissä voimissa ja ajateltiin, että tauti on taltutettu. Eipä sitä iloa kauaa kestänyt, kun mies aloitti oksentamisen oikein kunnolla. Kerkesin jo ajatella, että vanhempi tyttö säästyisi taudilta, mutta kello kaksi viime yöllä huoneesta alkoi kuulua epämääräistä ääntä, jonne syöksyin sinne vauhdilla ja sain pelastettua lakanat pahimmilta tulvilta. Isompi oksensi sitten koko yön eikä kumpikaan nukuttu kahtaa tuntia kauemmin. Tämä päivä onkin mennyt sitten hieman väsyneissä tunnelmissa. Sen verran oon jaksanu, että pyykit oon pessy, mutta koko koti on muuten kuin pommi. Ei vain voimat riitä ylimääräiseen. Mies on edelleen heikolla hapella, mutta ehkä kuitenkin jo paranemaan päin. Saas nähdä pääseekö tytöt huomenna hartaasti odotetulle virpomisreissulle. Meillä jäi tänään serkkupojan synttäritkin välistä, joka harmittaa koko popppoota ihan vietävästi.
 
Onneksi laitettiin ennen reissua ohrat kasvamaan. Pajunkissat kävin pihan perukoilta nappasemaan maljakkoon. Ainakin hivenen on saatu pääsiäistä kotiakin! :)

17 kommenttia:

  1. Ou nou, mahatauti on karsee tauti! :( Paranemisia teille ja kaikesta huolimatta hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
  2. Eikä! Voihan Yrjö, se ei kyllä kysy lupaa tulla vierailulle oli sitten joulu tai pääsiäinen..Täällä pahin Yrjörumba koettiin n. kuukausi sitten - ei tosin meillä, mutta lähipiirissä kylläkin. Ehkäpä viime talven kaksi peräkkäin sairastettua Yrjöä suojasi meidät tällä kertaa...
    Yleensä tauti on nopeasti ohi menevää, joten toivottavasti virpomisreissu onnistuu teiltä huomenissa. Täällä virvottiin jo viime sunnuntaina :)
    Mukavaa pääsiäisviikonloppua teille - Yrjöstä huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä määkin mietin, että onneks tää on nopsaa ohimenevää sorttia, mutta meillä mies on vieläkin heikolla hapella eikä jaksa olla ylhäällä juurikaan :( Lapset on onneks parantunu :) ihanaa pääsiäisen aikaa myös sinne! ♡

      Poista
  3. Hui, tuo on niin ikävä tauti!!
    Kivaa pääsiäistä ja koittakaa parantua pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tauti on kyllä kurjimmasta päästä. Mukavaa päivää sinne! :)

      Poista
  4. Miten söpön väriset tipuset siellä <3 Harmi tosiaan tuo tauti :/ Se on kaikis kurjin! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  5. Uusi lukija ilmottautuu =))) Tervetuloa meitä seuraamaan ja kurkkaamaan blogin synttäripostauksen lahjakorttiarvonta =) http://tutipuu2012.blogspot.fi/2014/04/paljon-onnea-tutipuu-arvonta.html

    Ja pikaista paranemista!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit puumerkkiä! :) täytyy tulla vastavierailulle jahka kerkiän :)

      Poista
  6. Voi ei! Mahatautii on kyllä viheliäinen :-( Pikaista paranemista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Kiitos, ehkä tämä on sairastettu pääsiäisen loppuun mennessä! :D

      Poista
  7. Voi kurjuus, oksutauti se on niistä kamalammista taudeista ikinä!
    Kauniit kuvat olet napsinut ja niissä ainakin on ihanaa pääsiäistunnelmaa, <3
    Mukavaa pääsiäisen jatkoa teille, :)

    VastaaPoista
  8. Voi ei, pikaista paranemista! Toivottavasti tytöt pääsivät trulleilemaankin :)

    Ihania kuvia ja voimia myös hoitajillekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♡ Onneksi isompi pääsi virpomaan ja herkkukori oli täynnä namuja! :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista