Banneri

Banneri

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Keittiö ajatuksia


Tässä siis kuva unelmakeittiöstäni. Ajatuksena olisi mahduttaa tuollainen keittiö myös tulevaan kotiimme. Halaun jääkaapit ja pienen pätkän tasoa tuohon takan taakse seinustalle. Tämä sen vuoksi, että se tuo lisä kaappi- ja laskutilaa. Samoin haluan ns. vapaata tasoa (eli ei vesipistettä eikä liesitasoa siihen) isomman ikkunan alle. Halauaisin mahduttaa myös saarekkeen tuohon keskelle, mutta mietinkin, että kuinka paljon tilaa se vaatii ympärilleen? Saarekkeesta on tarkoitus tulla pieni, siis sellainen, johon mahtuu liesi ja sen reunoille jää himpun verran laskutilaa. Olenkin laskeskellut, että 1m levyinen saareke siis riittäisi. Riittääkö 15neliön keittiö vai pitääkö se olla isompi?


Alempana on napattu kuva MaalaisUnelma-lehdestä (nro 9), sivulta 35. Omaan keittiöön haluan ehdottomasti kuvassa olevan kaapin. Näitä olisi tarkoitus tulla 2kpl:tta kumpaankin keittiön kaapistojen päihin eli tavallaan ensimmäisiksi kaapeiksi, juuri niinkuin kuvassakin.



5 kommenttia:

  1. En kyllä ole mikään keittiösuunnittelija, mutta minusta tuo näyttää hieman epäkäytännölliseltä. Ei millään pahalla. Pari huomiota:

    Jos liesi on 60 cm leveä, metrin saarekkeessa molemmille puolille jäisi vain 20 cm tilaa. Se on aika vähän. Jos saareke pitää välttämättä olla, minusta sen pitäisi olla niin iso, että siihen mahtuu reilusti suuremman laskutilan lisäksi vesipiste ja allas.

    Jos liesi on tuolla tavalla saarekkeessa, välimatka pesualtaaseen ja erityisesti jääkaappiin tulee melko pitkäksi. Lisäksi jääkaappi ja pakastin on ihan erillään kaikesta muustakin, mikä ei ole kovin kätevää. Kylmälaitteiden ja takan sijoittelu noin lähekkäin ei välttämättä myöskään ole suositeltavaa.

    Pesuallas ja lieden vaihtoehtoinen(?) sijoituspaikka kulmissa vievät paljon turhaa tilaa. Samoin kuin saareke keskellä keittiötä.


    Pelkkä kritiikki ei ole kovin rakentavaa, joten jos suunnitelmia ei ole vielä lyöty lukkoon, niin tässä pari ehdotusta:

    Laita jääkaapin ja pakastimen tilalle vaikka uuni. Sijoita se tavallista korkeammalle, niin se on kätevä käyttää. Yleensä sitä myös käytetään niin paljon vähemmän kuin jääkaappia ettei sen sijainti kauempana haittaa.
    Ehkä uunin viereen voisi sijoittaa myös astianpesukoneen, samallalailla korkeammalle, niin ei tarvitsisi kyyristellä kun sitä täyttää ja tyhjentää. Se on kyllä sitten vähän kaukana muusta... Taso on hyvä, toimii myös vaikka tarjoilupisteenä.

    Siirrä jääkaappi ja pakastin eteisen vastaiselle seinälle. Pesuallas pienemmän ikkunan eteen, mutta niin että ikkuna mahtuu aukeamaan ilman että ottaa hanaan kiinni.

    Siirrä saareke kiinni oikeaan reunaan, niin että se ei ole enää varsinainen saareke, vaan jatkoa tasolle. Silloin saat lieden ympärille enemmän laskutilaa suurentamatta "saareketta". Näin myös kokki voi seurustella ruokapöydässä tai olohuoneessa olijoiden kanssa, kun on kasvot siihen suuntaan.

    Alakaappien kulmiin LeMans-mekanismit, niin saa nurkat hyödynnettyä kätevästi.


    Domuksella on hyviä vinkkejä:
    http://keittiot.domus.fi/?group=71&mag_nr=4

    Samoin Työtehoseuralla:

    http://www.tts.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=711&Itemid=100044

    ja:

    http://www.tts.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=814:hyvae-keittioesuunnittelu-on-kaeyttaejaelaehtoeistae&catid=4&Itemid=507

    RakennaOikein.fi -sivustolla on myös mielenkintoisia asiaan liittyviä artikkeleita:

    http://www.rakennaoikein.fi/fi/category/2/8/86

    VastaaPoista
  2. Harri: Kiitos näkökulmista. Aina saa antaa kritiikkiä, kaikkea ei nimittäin osaa ottaa huomioon haaveillessa :) Keittiötä ei ole mitenkään vielä lyöty lukkoon, haaveilen tässä vain.

    Meillä saareke voi olla pieni,en halua siihen hanaa enkä allasta. Samoin laskutilaa ei tarvitsisi hirveästi olla, sen verran, että siihen voi laskea niitä aineksia mitä kokatessa tarvitsee.

    Tuo on totta, että jääkaapille saattaa matka käydä turhan "pitkäksi" , joten siinä mielessä se ei ehkä ole parhaassa paikassa tuolla seinustalla.

    Tällä hetkellä saarekkeen siirto tasojen jatkoksi ei tunnu omalta, mutta pistetään harkintaan. Yksivaihtoehto on jättää saareke kokonaan pois tai jättää se vain ylimääräiseksi laskutilaksi.

    Katsotaan mitä mieltä talosuunnittelijat ja keittiöasiantuntijat ovat ajatuksista.

    Kiitos hyvistä linkeistä!

    VastaaPoista
  3. Vielä lisää, meillä on suunnilleen ollut samanlainen lähtökohta kuin tuossa mallissa, se tosiaan muutettiin täysin niin ja paljon riippuu myös minkälaiset kaapit haluat. Onko paljon yläkaappeja vai enimmäkseen laatikostoja. Aikaa se vie, mutta siihen kannattaa paneutua ja ehkä muutama yö unikin menettää :). Samoin kodinhoitohuone on toinen mitä kannattaa tarkoin miettiä. Ovathan ne kuitenkin kaikkein eniten käytössä.

    VastaaPoista
  4. Tuossa näyttäisi olevan paljon hukkatilaa sekä tulee turhaa harppomista keittössä jotenkin noin tuntuu erittäin epäkäytännölliseltä. Takan taakse en laitaisi koneita koska kun lämmität takkaa tulee koneille turhaa lisälämpöä eikä ihan taida siitä tykätä. Saareke kannattaa olla iso ja harkiste sitä toista vesipistettä siihen. Se on saarekkeessa todella hyvä. Meilläkin on kaksi vesipistettä vaikka onkin pieni keittiö. Piirtele ruutupaperille oikeassa mittasuhteessa erillaisia versioita ja anna piirtäjälle. Ne toteuttavat sen mukaan miten se on mahdollista. Niin mekin teimme meni varmaan muutama luonnos ennen kuin loksahti kohdalleen. Tämä komenntti tuhon ekaa lisäten ja toinen tuli vahingossa poistettua :)

    VastaaPoista
  5. heippa, meillä on kannustalojen rauhala 151 pohjalta vähän muokattu talo. Melkein valmis :) Jos haluat kurkata meidän raksablogiin laita mulle meiliä niin lisään sulle oikat. Ehkä mun pohdinnoista on sulle apuja, jos vaikka sellaisia että ei ainakaan noin meille :)
    meillä saareke ihan vaan tasona ja on ollut aivan ihana. esim. juhlissa tarjoilupöytänä aivan verraton. en missään nimessä laittaisi siihen liettä, mutta jokainen tekee omiin tarpeisiinsa ja toiveisiinsa sopivan keittiön.

    VastaaPoista