Banneri

Banneri

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Voihan kaupungintalo..

.. Huoh ja Blääh sanon minä! On se kumma, kun tuolla meidän kaupungintalolla on joka asialle oma ihminen otettu töihin, mutta kukaan ei kuitenkaan tiedä mistään mitään (no joo, ehkä vähän karrikoitua..). Soittelin tuossa torstaina sinne ja kyselin, että tarvitaanko me poikkeuslupaa meidän autotalliin. Kaavamäräykset antavat luvan 10metriselle autotallille, mutta meillä olisi ajatuksena tehdä 12m talli. Jouduin soittamaan 5 henkilöä läpi ennenkuin sain minkään valtakunnan vastausta. Jokainen sanoi, että asia kuuluu tälle ja tälle henkilölle eli jokainen siirsi vastuun eteenpäin. Tämä viides henkilö sitten kehoitti soittamaan ensimmäiselle henkilölle takaisin. Siinä vaiheessa savu alkoi tupruta korvista ja sanoin pari valittua sanaa ;) Asiat sitten jossain vaiheessa selvisivät ja tämä viiden henkilön porukka, kelle olin soitellut, oli tullut yhteistuumin siihen ajatukseen, että 12m autotallia ei saa rakentaa ollenkaan. Kuulemma piharakennukset eivät saa paisua liian isoiksi ja massiivisiksi. Heitin sitten ilmaan ajatuksen, että me tehdään autokatos erikseen ja heti sen perään, puolen metrin päähän varastorakennus. Ja tämähän heille kävi vallan mainiosti, siis TÄHH?!?!? Eikös tuollainen kyhäelmä olisi ensinnäkin ihan hirveän näköinen ja toiseksi, eikös se näyttäisi entistä isommalta ja massiivisemmalta siinä tontilla?
No joo, aina ei voi ymmärtää... Mies sitten otti samantien yhteyden meidän omaan Harjakaiseen (vastaavaan) ja tämä lupasi maanantaina käydä jututtamassa kaupungintalolla näitä ihmisiä. Jos sieltä ei heru edelleenkään lupaa, niin se 12metrinen autotalli tehdään kuulemma pienin "kepuli konstein". Katsotaan nyt, mitä Harjakainen saa aikaan, jännityksellä jäädään odottamaan.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta ja lupaavalta, kun aattelee tulevaa lupienhakuprojektia.. Huhhuh.. No, toivottavasti saatte haluamanne vaikka "kepulikonstein" :)

    VastaaPoista
  2. Toi on kyllä sellainen suo toi lupahomma ja kaikki säädökset... Meilläkin oli kaikennäköisiä omituisuuksia ja jouduttiin (onneksi pieniin) kompromisseihin. Ei niitä vaan voi ymmärtää... :D

    VastaaPoista
  3. *huokaus* kuulostaa varmaan monelle rakentajalle tutulta.... Meilläkin on AIVAN ÄLYTTÖMÄT kiemurat ihan kaikessa mahdollisessa mikä liittyy rakentamiseen ja kaupunkiin.

    Alustavassa "lupakeskustelussa" meillä oli kaikki ihan ok....Otettiin keskusteluun meidän Harjakainen mukaan just six, että noilla ammattilaisilla on kaikenmaailman konsteja millä omia juttuja saa läpi...

    Taloedustajilta on kuultu että noi luvat on herran hallussa ja täysin riippuvaisia siitä, millainen päivä luvan myöntäjällä on. Ihan käsittämätöntä!

    Että jännäksi menee...Tsemppiä teille- toivon, että kaikki sujuu ok!

    PS: Minkä kokoinen tontti teillä on ?

    VastaaPoista
  4. Jane: Näin toivotaan :)

    Kirsikka: Meillä miehellä on jo tietty visio tuosta autotallista, joten koville ottaa, jos joutuu kompromissin tekemään :D

    Mia: Juuri näin! Se on ihan päivästä kiinni, että onnistuuko jokin asia kaupungintalolla vai ei, todella ärsyttävää. Tontilla on kokoa ihan himpun vajaa 1300m2 :)

    VastaaPoista
  5. No nythän täällä vasta huokaillaankin- teillä on hyvän kokoinen tontti!
    T: nimim. kade ;)

    VastaaPoista
  6. Mia: Aijaa :D Minkäs kokonen tontti teillä sitten on?

    VastaaPoista