Banneri

Banneri

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Viikonlopun piristys

Onhan kaikki muistanu kääntää kellot kesäaikaan? :D Aamulla sain kaks kertaa miettiä, että onko mun puhelin uudessa vai vanhassa ajassa, ku en tienny onko se kääntäny itse itsensä, mut olihan se. Meillä on täällä ollu kaunis viikonloppu, aurinko on näyttäytynyt ja väliin jopa vähän lämmittänytkin. Tosin täällä tuulee, mutta niin tulee aina.
Meillä on sairastelut menny vähän parempaan. Isompi tyttö niiskuttaa edelleen ja ajottain yskii oikein kunnolla. Pienempää jouduttiin käyttään perjantaina lääkärissä ja siellä selvis, että tylleröllä on ensimmäinen korvatulehdus ja vielä molemmissa korvissa :( Onneksi nyt on lääkitys kohdillaan, jospa se toisi helpotusta ja päästäisiin nyt vihdoinkin näistä taudeista ja saatais yötkin pikkusen paremmiksi.

Sairastuvan keskeltä oli pakko lauantaina käydä sen verran kaupassa, että hain itselleni piristykseksi kolme helmililjaa, kukkasethan ne piristää aina :)Vieläkö nuo nuppuset hieman aukeaa, niin niistä tulee niin nättejä.
Meillä alkaa jälleen kerran ensi viikolla uudet tuulet, sillä mies lähtee isyysloman (jep, piti sen vasta nyt) jälkeen töihin. Tosin ei enää reissu hommiin vaan ihan tähän kaupunkiin. Saadaan siis iskä aina illoiksi kotiin ja viikonloput on vapaata, huippua meidän tyttöjen mielestä! :)

10 kommenttia:

  1. Ihanaa kevättä näissä kuvissa. Tsemppiä sairasteluihin. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että taudit alkaa taittumaan <3 Tosi kauniita kuvia, helmililjat on kyllä ihania <3

    VastaaPoista
  3. Kukat piristää aina! :D
    Onneksi sairastupa alkaa olla jo parempaan päin. Tosi hienoa, että miehen työkuviot järjestyi kotikulmille, pienet lapset ja reissutyö on kyllä aika ikävä yhdistelmä.
    Mukavaa uutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, on kyllä niin luksusta, että reissuhommat on nyt takanapäin! :)
      Kiitos, samoin myös sinne! <3

      Poista
  4. Toipumista kaikista pöpöistä! Ihanaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  5. Niin ne asiat järjestyy! Ihana juttu! Pikaista paranemista sinne sun tyttösille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asioilla on tapana järkkääntyä, onneksi! :) Kiitos! ♡

      Poista