Banneri

Banneri

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Grillikausi avattu

Täällä meillä oli eilen aivan ihana ilma, vaikka tuuli olikin aikamoinen. Aurinko paistoi ja ekaa kertaa voi sanoa, että oli oikeesti lämmin, ainakin touhutessa :D Paljon kerettiin touhuta. Meillä mies on tehnyt hiekkolaatikon ja eilen sille kaivettiin kuoppa, johon se laitetaan. Maahan asti sitä ei saatu, kun laatikko piti vielä maalata. Eilen alotin haravoinnin sen minkä tuon pikkuisen valvomiselta kerkesin. Vaikka piha ei oo mikään hirmu iso, niin kylläpä tuota haravoimista vaan riittää :)

Nostin vielä muutaman narsissin pihaa koristamaan. Siellä ne ei niin nopsaa aukea, joten niistä on iloa pidempään.
Iltapäivällä korkattiin grillikausi alkaneeksi ja paisteltiin siellä BBQ-ribbsejä, perunoita ja halloumijuustoa. Tuore salaatti vielä kyytipojaksi, niin herkkua oli. :) Jälkkärikin oli tarkoitus tehdä, mutta päätettiin se kuitenkin jättää tälle päivällä. Tänään lounaan jälkeen grillattiin banaaneja, joihin oli upotettu dumle-karkkeja ja suolapähkinöitä. Jäätelöpallot pyöräytettiin vielä lautaselle, joten kyllä kelpas. Voin kertoa, että hyvää oli ja näitä on pakko tehdä pian uudestaan! ;)
                       Mukavaa sunnuntaipäivää! :)

16 kommenttia:

  1. Mukavia touhuiluja siellä ja aivan uutta jälkkäriä, mielenkiintoista!
    Mukavaa palmusunnuntaita sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, mikäli banaanista tykkää! :)

      Poista
  2. Voi miten ihanan näköistä herkkua, empä ole ennen moista nähnyt! Nam! :-)

    VastaaPoista
  3. Ihana lukea auringon paisteesta ja grillaussäästä, kun täällä on tosi kylmä ja kolea päivä. Ihanat herkut teillä, etenkin nuo banskut :) Mukavaa palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntaina olikin jo ihan eri sää. Vettä satoi, mutta banskut piristi päivää! ;)

      Poista
  4. Meillekkin kelpais tuollaiset herkut ens kerralla kun tullaan kyläileen! ;) t.A&N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutako tilausta vetämään, niin voidaan harkita ;D

      Poista
  5. Nam mikä jälkkäri, täytyy ehdottomasti kokeilla :) Friteeratut banaanit ovat muutenkin meikäläisen herkkua hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Nää oli herkkua! :) ☆

      Poista
  6. Voi ei, näyttääpä liian hyvältä! Täällä oli kyllä ihana ilma - kelpasi grillailla :) Tänään oli kans tosi lämmin. Toivottavasti pääsiäisen keli on yhtä upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sanoppa se! Toivottavasti viikonloppu on yhtä hyvä säinen ;)

      Poista
  7. Ihana grillikausi! Mahtavat herkut teillä on ollu!
    Touhukasta tiistaita sulle :)

    VastaaPoista