Banneri

Banneri

perjantai 23. toukokuuta 2014

Ihanaa tuoksua

Tulin sanomaan pikaiset heipat. Tuo aurinko armas on porottanut niin mukavasti, että meillä on käyty vain sisälä ihan pakosta. Meillä on tässä pari naapurin mammaa lapsineen, joiden kanssa vietetään päivät pihalla, lapset leikkien ja aikuiset höpisten. Aika kuluu kuin siivillä ja ihanaa saada aikuista seuraa miesten ollessa töissä :)
Nurmikko on leikattu ensimäisen kerran ja voi mikä tuoksu siitä tuleekaan. Jos jokin, niin vasta leikatun nurmikon tuoksu tuo kesän mieleen. Mulla on kova syyhy saada sormet multaan ja kauheasti olen yrittänyt pähkäillä kukkapenkkien paikkoja ja muotoja. Meillä kun piha on vielä ihan alkutekijöissään, niin mun mielestä on tosi haastavaa miettiä mitä mihinkin haluaisi tai edes kannattaisi laittaa. Paljon olisi haaveita eri kukkasista, mutta jotenkin tuntuu niin lopulliselta lyödä lapio nurmikkoon, joten siksi jatkan tätä jahkaamista myös täällä ulkona :D Tänään muutaman päivän pohdinnan jälkeen uskalsin istuttaa äidin tuomat kuunliljat yhden kiven juurelle, joten se kertokoon tästä valinnan vaikeudesta ;)
Tänään koiran kanssa iltalenkillä huomasin muutaman Tuomen olevan kukassa ja  nappasin pari oksaa tuomaan kotiin ihanaa ja huumaavaa tuoksua. Huumaavien tuoksujen seasta toivotankin teille aurinkoista viikonloppua! :)

14 kommenttia:

  1. Onpa kauniita nuo tuomen oksat lasimaljassa <3

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Tuomen oksia oli pakko saada mukaan, niiden tuoksu on aika ihana :)

      Poista
  3. Ihana fiilis kuvissa! :-) Näitä oli mukava katsella! :-)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Seija! <3
      Mukavaa loppuiltaa sinne! :)

      Poista
  4. Meillä myös oleillaan ulkona kaikki mahdollinen aika, pakkohan näistä keleistä on ottaa kaikki irti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ihanista ilmoista täytyy nauttia, kun niitä huonompiakin ilmoja joukkoon mahtuu väkisinkin.

      Poista
  5. Joo, eipä paljon koneelle ehdi tai raaski pihalta tulla, kun aurinko paistaa. Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti onkin kuin pommi, kun ei malta sisällä mitään tehdä :D sadepäivinä tietää mitä pitää sitten tehdä ;)

      Poista
  6. Voi miten ihana kimppu!
    Kyllä se on niin että kaikki toiminnot siirtyy ulos kesän tullen. Kerkiää sitä sisällä olla sitten syksymmällä, ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan, sisällä ehtii kyllä olla :) Täällä nautittiin 100%:sti lämmöstä, nyt ilma on viilentynyt jo kylmäksi, joten uutta helleaaltoa odotellessa :)

      Poista
  7. Kauniita kuvia!!! Toivottavasti ihana lämmin keli tulee pian takaisin!

    VastaaPoista