Banneri

Banneri

torstai 21. elokuuta 2014

Ihanat Uutukaiset

Palataanpa vielä Mallan Makeisiin ja ihaniin ostoksiin. Meillä kävi tuuri, että Green Gaten uutuudet olivat juuri saapuneet Mallan putiikkiin, tosin kaikki oli vielä pahvilaatikoissa odottamassa kuorman purkua. Meidän onneksi Malla kaivoi laatikoista meidän himoitsemia tuotteita ja päästiin niitä ihastelemaan. Itsellä kävi sinäänsä huono tuuri, että kulhot joita lähdin hakemaan, olivat jääneet jälkitoimitukseen. Eipä tuo silti ostosvimmaan vaikuttanut, sillä sitten otettiin tilalle latteja (joita on kyllä jo ihan riittämiin). Lisäksi ostin kaksi ihanaa koriliinaa ja niistä olisi tarkoitus ommella tyynynpäällisiä olkkariin. Ei voi kuin huokailla, sillä uusi kuvasto oli toinen toistaan kauniimpia tuotteita pullollaan <3
Me startataan mun hyvän ystävän kanssa huomenna aikaisin aamulla kohti Helsinkiä ja Cheekin olympiastadionkeikkaa. Ennen helsinkiä on kuitenkin hyvä pysähtyä Tampereella ihan pika pikaa Ikeassa ;) Ihana tyttöjen minireissu siis tulossa :)

                    Ihanaa loppuviikkoa toivottelen!

21 kommenttia:

  1. Voi mitä ihanuuksia <3 Mukavaa reissua teille, nauttikaa! :-)

    VastaaPoista
  2. Niin ihania ovat <3 Mukavaa ja rentouttavaa reissua ystävä!

    VastaaPoista
  3. Nuo on kyllä niin ihania. Mukavaa reissua teille.

    VastaaPoista
  4. Voi voi, kun mä olin ajatellut olla ostamatta enää yhtään uutta gg:tä, kun vanhojakin on ihan hirmu paljon.. Mutta olen nyt sitten näitä ihanuuksia hankkimatta =D
    ps. tervetuloa kurkkaamaan blogiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin näitä on jo ihan liikaa, mutta ihanuuksia ei vaan voinu vastustaa :D

      Kiitos, tulen ja vierailen sun blogissasi mielelläni! :)

      Poista
  5. Kauniit ostokset. Kuulostaa kivalta reissulta!

    VastaaPoista
  6. Nuo kupit on kyllä aikas somat!

    VastaaPoista
  7. Ne on syötävän suloiset! ;)

    VastaaPoista
  8. Moi. Ihana blogi sulla, löysin just ku googletin kannustaloja :) Jään varmasti lukemaan. Meillä rakennus projekti aluillaan.. Selasin sun vanhoja postauksia ja nyt on pakko kysyä et mikä tuo teidän lattia on? :) T. Mari

    VastaaPoista
  9. Heipsan! Kyselin tuossa aiemmassa kommentissa teidän lattiaa, mutta se tieto tuolta löytykin :D Mutta keittiöpostausta luin ja kerroit, että oot keittiön valaistukseen tyytyväinen niin mitä valoja teillä siellä on? Esim välitilassa? Meillä sähkösuunnitelmaa tehdään ja mietityttää nuo keittiön valot.. Kiitos jos viitsit vastailla! :) T.Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kannattaa aina huhuilla uudestaan, joskus multa menee kommentit täysin ohi.
      Keittiössä meillä on katossa 7 spottia, joista 4 toimii omalla katkaisimella ja 3 omalla. Ikkunan yläpuolella katossa on paikka lampulle ja mulla onkin tuossa ikkunan edessä lamppu, jota käytän lähes aina pimeään aikaan. Se tuo just sopivan himmeän valaistuksen.

      Välitilassa meillä on lamppuja 4 ja niistä jokainem toimii omalla katkaisimella. Välitilan lamput (pieniä valoputkia) on piilotettu tuollasen koristelistan taakse eli eivät oo näkyvissä. Niitä mun ei tuu käytettyä, mutta mies käyttää joskus.
      Pistorasioita meillä on 5 ja niitä ei kyl oo yhtään liikaa. :)

      Jos kaipaat kuvia tai muita tietoja, niin vastaan mielelläni ja kuvia voin laittaa esim. Sähköpostiin :)

      Poista
    2. Ja lattiasta, siis laminaatista, täytyy sanoa, että en suosittele! Hinta-laatusuhde ei kohtaa missään vaiheessa. Hintava, mutta erittäin huono laatuinen. Väriltään kylläkin kaunis.

      Poista
    3. Kiitos paljon vastauksista! Ite just haluaisin keittiöön niin ettei välitilan lamput jää näkyviin.. Mutta meillä ei hirveästi tule yläkaappeja niin sillai hankala miettiä. Nuo spotit kattoon vois olla hyviä :) Hyvä tietää tuosta lattiasta, ei ainakaan tuota merkkiä sitten.. Mutta samaa sävyä :) Mukavaa syksyä sulle! -Mari

      Poista