Banneri

Banneri

lauantai 15. marraskuuta 2014

Tonttulakit kuin tähdet sekä alekoodi

Viime postauksessa jo vilautinkin ehkä yksiä söpöimpiä tonttulakkeja ja lupasin kertoa niistä lisää. Sain tehdä yhteistyötä Emma's & Mama's verkkokaupan kanssa ja sieltä meille kotiutui nämä ihanat tonttulakit. Eniten rakastan tuota pitsiä lakin reunassa ja mahtavan kokoista kulkusta. Meillä tyttö on kulkenut tuo lakki päässä jo useamman päivän ajan, ihastui siihen niin <3 Tonttulakkeja on kahden värisiä, punaisia ja harmaita. Kuoseja on kahdenlaista, isoilla ja pienillä tähdillä. Lopuksi saat vielä valita haluatko tonttulakin reunaan pitsiä vai et.
Itsellä on ollut tapana joka vuosi kuvata lapsia ja niistä kuvista sitten tehdä joulukortit lähimmille läheisille. Kuvaaminen on meinannut aina jäädä viimetinkaan, joten tänä vuonna ajattelin olla oikeasti hyvissä ajoin. Tuo kuvaaminen ei ole mitenkään helppoa hommaa kahden kanssa. Pienempi varsinkin on sen verran tempperamenttinen, että jos hän jotain päättää, niin sitä päätä ei hevillä käännetä. Päivällä pitikin ottaa lahjonta keinot käyttöön, että saataisiin joulukorttikuvat kuvattua. :D
Kannattaa siis käydä kurkkaamassa Emma's & Mama'sin
nettikauppaa, siellä on nimittäin vaikka mitä muitakin ihanuuksia, mm. Mailegin tonttuja (yksi oli pakko tilata myös itselle ;) ). Ja mikä parasta, lukijat saavat tästä päivästä alkaen -10% kaikista tuotteista koodilla onnenhippuja (kaikki pienellä). Tarjous on voimassa 15.11-26.11.2014 asti. Käykäähän myös tykkäämässä facebookista Emma's & Mama'sta, niin olette ensimmäisinä kuulemassa mm. uutuustuotteista ja erilaisista tarjouksista :) Ihanaa viikonloppua joka kotiin! :)
*Yhteistyöpostaus*

12 kommenttia:

  1. süße bilder!!! einen schönen abend wünscht angie aus deutschland

    VastaaPoista
  2. Kauniit lakit ja ihanat tontut! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. OI miten suloiset tontut siellä <3 Ja todella somat tonttulakit kyllä :)
    Kiitos ale-koodista! Täytyypä kurkata.

    Mukavaa joulun odotuksen aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonttulakit on kyllä aikasta ihanat ja tytöt myös :D
      Kiitos ja samoin sinne! :)

      Poista
  4. Ihanat nuo tonttulakit! Täytyykin kurkata jos tilaisi meidän neidillekin tuommoisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatta kurkata ja käyttää ale hyväksi! :)

      Poista
  5. Ihanat lakit murusille!
    Valoisaa viikkoa sulle ★

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa viikkoa myös sinne! <3

      Poista