Banneri

Banneri

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Juhlahumua

Meillä on täällä juhlittu meidän esikoista. Hän täytti lauantaina 5 vuotta. Iso tyttö jo! Hän halusi juhlia myös ensimmäisiä kaverisynttäreitä, joten pakkohan äidin oli siihen heltyä ;) Keskiviikkona siis tuli muutama naapurin lapsi meille ja yksi vanha tarhakaveri, tyttömme sielunkumppani. Meidän esikoisella on ollut sillälailla hassua, että kaveripiiri on aina ollut poikavoittoista Nytkin täällä oli 4 poikaa ja 1 tyttö, menohan oli sen mukaista, mutta pääasia että oli hauskaa. Lapsille oli helppoa järjestää syötävää: jätskiä, karkkia, poppareita ja sipsejä. Niillä pärjättiin oikein hyvin.
Viikonlopuksi sainkin sitten leipoa. Onneksi leipomuksistakaan ei tarvinnut ottaa stressiä, kun aloitin jo keskiviikkona ja käytin koko loppuviikon hyödyksi. Jokaiselle päivällä joku leipomishomma, niin kaikki ei kasaantunut yhdelle päivällä. Näin lomalla tämäkin oli helppo järjestää :) Juhlatkin saatiin järjestettyä ihanassa auringonpaisteessa, niin mikäs sen parempaa. Toivotaan, että sää alkaisi vihdoin ja viimein lämpenemään, että  saisi kaapin perältä kaivella mekot esille.

19 kommenttia:

  1. Onnea 5-vuotiaalle! Meillä juhlittiin eilen lakkiaisia, upeat oli juhlat, nyt on väsy, mutta muistot kantaa pitkälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juhlat vaatii aina veronsa, mutta jäähän niistä ihanat muistot :)

      Poista
  2. Suloisen hempeän värisiä kuvia :) onnittelut sinne 5-vuotiaalle ❤️

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava tähtikakku,onko sulla siihen oma tähtivuoka?

    VastaaPoista
  4. Ompas söpö tähtikakku, varmasti myös yhtä herkullinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli valkosuklaa tyrnikakku, kelpas kyllä vieraille ;)

      Poista
  5. Ihania juhlakuvia ja herkkuja <3 Mukavaa kesäkuuta :)

    VastaaPoista
  6. Oi mitä herkkuja ja ihania pastellin sävyjä kattauksessa♡

    VastaaPoista
  7. Voi miten kiva kattaus ja ihania herkkuja!
    Aurinkoista juhannusviikkoa, ♥

    VastaaPoista
  8. Moikka. Mikähän on teidän talon maalisävy? Yritän pähkäillä väriä meille, Huh kun vaikeaa.. -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Pystytkö laittamaan mulle sähköpostia, niin voin tarkemmat koodit laittaa sinne :)

      Poista
  9. Hei, blogi on hiljentynyt kokonaan. Miksihän? Vai onko osoite vaihtunut? Olisi kiva kuulla mitä kuuluu �� Olen seurannut blogiasi aika pitkään ja tykkään kovasti ���� Mukavaa syksyn jatkoa! T: Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisesti sanottuna olen vain ollut hirveän laiska päivittämään. Innostus on lopahtanut. Jossain vaiheessa piti tulla kirjoittelemaan, mutta se on jäänyt. Ajattelin myös tulla kirjoittamaan lopetus kirjelmän, mutta en ole kuitenkaan lyönyt lopullisesti hanskoja tiskiin. :D Tällä hetkellä innostus ei vain riitä. Instaa tulee päivitettyä enemmänkin, nimim. jeuzka.
      Katsotaan jaksanko tehdä enää mitään tämän blogin suhteen.

      Mukavaa syksyä sinnekin :))

      Poista
  10. Hei! Etsin kokemuksia eräästä asiasta ja silmääni osui kommenttisi eräässä toisessa blogissa. Jos viitsit niin ota yhteyttä sähköpostiini? :) en löytänyt tästä blogista sähköpostia sinulle suoraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löytänyt sinun osoitettasi, mutta laitatko minulle viestiä onnenhippuja@suomi24.fi :)

      Poista