Banneri

Banneri

maanantai 27. helmikuuta 2012

Kohti valkoista väriä

..On se kumma juttu, kun tuo pakkelointi ja hiominen ei ota loppuakseen. Perjantaina ja lauantaina olin raksalla tekemässä juurikin näitä hommia ja kyllä loputtomalta tuntuu tuo suo. Jossain vaiheessa tuntui, että tämähän menee hurjalla ryminällä eteenpäin, mutta sitten se todellisuus iski. Kaikki saumat vievät ihan hirmuisesti aikaa, jotta niistä saadaan hyviä. Yläkerta on nyt kuitenkin pakkeloitu meidän makkaria lukuunottamatta kahteen kertaan. Osa ruuvinkannoista ja saumoista on myös hiottukin kahteen kertaan. Ja mikä parasta, yhdessä huoneessa on jo ensimmäinen kerros pohjamaalia sudittu pintaan : ) On se vain kumma miten hyvältä se valkoinen väri näyttää. Tulee heti niin paljon valmiimman näköistä. Alakerta on edelleen kaaoksen vallassa.. Siellä ei ole tapahtunut aikoihin mitään erikoista. Sielläkin pakkeloitavaa ja hiottavaa riittäisi, mutta jotenkin se sekamelskan keskellä työskentely ei yhtään innosta =/

Tykkään! :) 
Tytön huone
Akvaario
Keväistä maisemaa <3

2 kommenttia:

  1. Valkoinen tekee ihmeitä!!!!! Jihuuuuu!!! ihanalta näyttää ja varmaan valkee koko talo sisältä päin kun seinät saa tuota ihanaa väriä kylkiinsä! :)

    VastaaPoista
  2. No joo, on se vain ihmeellisen näköinen tuo valkonen väri, varsinkin kun noita ruskeita seiniä on jo tuijotellu jonkin aikaa :) Ei millään malttais oottaa, että koko talon pohjamaalilla.

    VastaaPoista