Banneri

Banneri

tiistai 15. toukokuuta 2012

Takkaa ja vessojen lattiaa

No niin, taas on menty pieni nykäys eteenpäin raksalla. Takka on saanut laatat ylleen miltein kokonaan. alimmainen rivi jäi uupumaan, koska laatat loppuivat kesken. Takasta en saanut nyt sitten kuitenkaan sitä mistä alunperin haaveilin, mutta olihan se jo tiedossa, että prikulleen samannäköistä en voi saada. Takka vaatii vielä luukut paikoilleen ja saumaukset kohdilleen, niin luulen, että se on hyvä. Vielä silmää pitää totuttaa takan ulkonäköön, mutta uskon, että tulen ihastumaan siihen päivä päivältä enemmän :)



Ala- ja yläkerran vessat ovat saaneet lattialaatat ylleen.Tänään innoissani ja kiireissä kävin raksalla kurkkaamassa miltä lattiat näyttää. Alakerran lattia oli hyvä, juuri se mitä halusinkin, mutta yläkerta.. Väri ja kaikki natsasivat kohdilleen, mutta huomasin vessan takareunassa, ovelta katsottuna, että ikkunan alla olevat laatat olivat erivärisiä kuin muut. Mies oli pakko pyytää myös katsomaan. Kurkittiin kirkkaissa valoissa, ilman valoa, ylhäältä, maan tasalta jne.. mutta silti takarivin laatat olivat eri väriset. Ensimmäisenä syöksyimme laattapakkausten kimppuun kurkkimaan, että oliko meille tullu jokin pakkaus eri polttoerää ja niinhän siinä oli käynyt, että Hartman oli meille hakuvaiheessa antanu yhden väärän paketin laattoja. Tietenkin itse olisi tämä pitänyt tarkistaa, vaikka sitä jotenkin luotti, että myymälästä saa sitä mitä on tilannutkin.. Noh, soitin Harjakaiselle, joka oli huomannut saman. Meinasi tulla korjaamaan illalla tämän "mokan", koska meillä oli vielä yksi avaamaton paketti laattoja ja juurikin sitä oikeaa väriä. Harjakainen oli myös ihmetellyt värieroa, mutta oli laittanut sen pölyn piikkiin, kunnes lopussa oli huomannut, että ei pelkkä pöly tee niin suurta värieroa. Aion huomenna ottaa puhelun Hartmanille ja mielenkiinnolla jään odottamaan heidän reaktiotaan asiaan. Kuvissa, varsinkin tuossa ekassa, laatta punertaa, vaikka ei sit oikeasti luonnossa tee yhtään.

Alakerta
Väärän väriset takarivissä

Huomenna laatoitukset jatkuvat keittiön/ruokailuerkkerin suhteen :) Mukavaa, kun tulee taas nopsaa näkyvää jälkeä. Muuten hommat hidastuvat meidän suhteen ensi viikolla. Miehellä työt vie koko seuraavan viikon, joten meidän raksa "lepää" jälleen.. =/

8 kommenttia:

  1. Kauniit kaakelit takassa! En tiedä millaista takkaa olit suunnitellut teille, mutta tuohan on tosi kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan :D

    Totta turiset, nuo kaakelit on tosiaankin eriväriset! Onneksi teiltä löytyi omasta takaa samaa kaakelia ja asia saatiin pois päiväjärjestyksestä. Arvaas vaan onko itsellekin sattunu samanlaisia juttuja, että "olis pitäny tarkistaa"...

    Kyllä se raksa siitä hiljalleen edistyy!!!

    VastaaPoista
  2. Takka näyttää todella kauniilta, siinä on vanhan kakluunin henkeä. Luukut vielä paikoilleen niin se pääsee kunnolla oikeuksiinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh tuon kaakelin kanssa. Toivottavasti saatte jotain hyvitystä.

      SInulle on jotain blogissani :)

      Poista
  3. Kyllä kurjuutta noitten laattojen kanssa! Itselläkin tuli mieleen välillä että pitäisi tarkistaa kaikki mutta kuka niitä kasoja alkaa levittämään vain epäluulojensa takia? :D Poistitteko ne tuolta vai jääkö sopivasti esim. kalusteitten taa vai miten? Meillehän tuli raita kuviollista laattaa yläkerran veskiin ja kun alin pitää aina kaakeloida viimeisenä niin tottahan se oli sitten rikki kun oli sen aika että seinään saisi laittaa. Onneksi oli vain se alin niin ei hirveästi haittaa vaikka siellä on sitä muuta laattaa ja jää osittain juuri se kohta poreammeen taakse. Mutta kurjaa juuri periaatteessa tuollainen! Ihana, yksinkertainen ja uniikki takka!!! ja vielä: lattialaatan väri oikein hyvä!

    VastaaPoista
  4. Onpa jännä miten suuri tuo väriero voi olla, ihan ku olis aivan eri laattaa. Meillä loppu jossaki vaiheessa joku laatta kesken ja Kaakelikeskus rupes hommaan sitä lisää ja ihmettelin sillon miks se myyjä niin tarkkaan etti samaa erää. Se selvästi tiesi sillon jotain mitä mä en tienny. :D En ollenkaan arvannu että ero voi olla varsin suuri vaikka onki samaa laattaa.

    Muistelin muuten että tuosta vaiheesta missä nyt ootte niin meni noin pari kolme kuukautta niin pääsi muuttamaan, eli ei oo enää paljon teillä jäljellä. Tuo loppuvaihe menee ihan supernopeeta!! :)

    VastaaPoista
  5. Takka näyttää tosi upealta! Luulen, että alat tosissaan siitä tykkäämään, kun on luukut ja kaikki. Toivottavasti;D: Millaiset luukut muuten tulee?

    VastaaPoista
  6. Eeva, Kiitos! Joo, pikku hiljaa/hiiren hiljaa on meidän motto :D

    Johanna, Kiitos! Sitä vanhaa tunnelmaa siinä havittelinkin, joten ainakin jossain onnistuin :D

    Mansardikaton alla, voi kiitos! Käynpäs kurkkaamassa :)

    Leena, No sanos muuta, ei niitä kukaan jaksa alkaa plärään ja kattoon, että onko kaikki samaa polttoerää. Harjakainen poisti ne, ku ne kaikki jäis niin näkyville. Uutta tilalle, nii tulee hyvä :) Samanlaista Takkaa ei ihan heti tuu vastaan :)

    Karo, Joo, nuo värierot voi olla todella suuria. Mullehan piti tulla yks 30x60 laattaa keittiöön ja pojat kaakelikeskuksella päätti, että tilataan varuilta vielä uusinta polttoerää, jotta nähdään ettei väri kauheesti muutu. Kun laatta saapu myymälään, niin Laatta oli muuttanu ihan totaalisesti väriä ja se laatta jäi sitte multa kokonaan ostamatta, joten noidan kans saa olla tosi tarkkana.
    Hui, toivottavasti me kerettäis tehdä yhtä kovalla tahdilla, niin päästäis kolmen kuukauden päästä muuttaan :))

    Kirsikka, Toivottavasti, vaikka tykkään siitä jo nyt joka päivä enemmän :) olisin halunnu nuo nokiluukut valkoisina, mutta en saanut niitä, joten kaikki tulee kromisina. Toivottavasti passaa tuohon takkaan.

    VastaaPoista
  7. Ihana takka! Suunnittelen myös takkaa mutta en ole löytänyt tuollaisia listamallisia kranssikaakeleita mistään. Mistä löysit teidän takan yläreunan koristeet? Olen etsinyt kaikkialta, virolaisilta ja ruotsalaisiltakin sivuilta. Huoh.

    t. Suvi

    VastaaPoista