Banneri

Banneri

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Keittiön plussat ja miinukset

Meillä kun on nyt 4kk:tta asumista takana, niin aattelinpa tehdä pienen postauksen siitä mihin oon tyytyväinen ja mihin en. Mikä on ollut onnistunut ratkaisu ja mikä ei ehkä niinkään onnistunut. Itse raksa-aikana, varsinkin talon suunnitteluvaiheessa, kaipasin kovasti ihmisten mielipiteitä mikä toimii ja mikä ei, jotta mahdollisilta virheiltä vältyttäisiin. Ajattelin ensimmäisenä lähteä liikkeelle keittiöstä, sillä sieltä oli suhteellisen helppo löytää hyvät ja huonot puolet :) Keittiötähän isonnettiin heti ensimmäisistä piirrustuksista lähtien ja se kannatti.

Keittiön valaistukseen olen erittäin tyytyväinen. Valoja on tarpeeksi ja niitä on helppo säädellä halutun valaistuksen saamiseksi. Illalla sa sopivan himmeän ja sitten toki, jos valoja tarvitsee kunnolla, niin sekin onnistuu. Sen takia meillä keittiöön onkin 7 katkasijaa, joilla saa sopivan tunnelman :D  Samoin katkasijoiden sijoitteluun olen tyytyväinen. Erityispisteet saa meidän himmennettävä ruokapöydän yläpuolella oleva valaisin :) Pistokkeitakin keittiöstä löytyy tarpeeksi. Niiden sijoittelukin on ihan ok.

Laskutilaa on tarpeeksi, jos vain muistaa pitää ne siistinä ;) Vitriini on myös yksi suosikeistani. Raksa-aikana pähkäilin ja pelkäsin, että se ei tule mahtumaan tai kulku keittiöön käy liian ahtaaksi, mutta pelko oli onneksi turha :)

Keittiössä on yksi iso astianpesuallas ja tähänkin olen oikein tyytyväinen. En kaipaa sitä pientä "turhaketta" siihen. Isossa altaassa saa paistinpannut ja kattilat hyvin pestyä sekä uunin levyt on helppo siinä viruttaa/pestä. Integroitu astianpesukone on myös kiva. Keittiö on paljon yhtenäisemmän näköinen, kun se on piilotettu ns. kaapin taakse. Astianpesukoneessa meillä on haarukoille, veitsille ja lusikoille ylhäällä kolmas oma ritilä ja tämäkin on ihan huippu juttu. Koneessa on paljon enemmän tilaa lautasille ja puhtaat lusikat ym. on niin helppo ja nopea tyhjentää koneesta, kun ne saa aina sarja kerrallaan otettua sieltä ja laitettua omille paikoilleen.



Jääkaappi, tarkemmin sanottuna side-by-side kaappi jääpalakoneella/vesipisteellä varustettuna on ollut ihan hurjalla käytöllä. Oikeastaan aina kun meillä vettä juodaan, otetaan se jääkaapin vesipisteestä. Vesihän on suodatettua ja aina kylmää :) Ja minä kun oon niin herkkä suinen, niin saatan laittaa johonkin kuumaan juomaan muutaman jääpalan, että juoma jäähtyisi nopeampaa :D


Tykkään erityisesti keittiön avaruudesta. Aluksi pähkäilimme saareketta keittiöön, mutta nyt tällä hetkellä olen ainakin tyytyväinen, ettei mitään kiinteä saareketta laitettu. Tyttö leikkii paljon keskellä keittiön lattiaa, kun joku kokkailee tai touhuaa muuta. Saarekkeen kanssa se ei olisi niin hyvin onnistunut.

Ruokailuerkkeri on myös tykätty juttu. Moneen kertaan sen kokoa pohdimme ja viime tingassa vielä sitä isonsimme ja tämäkin ratkaisu oli onnistunut. Tällä hetkellä erkkeri odottaa verhoja, mutta ehkä ne ovat siihen lähiaikoina tulossa ;)



Sitten miinuksia. Eniten harmittaa ehkä se, että keittiössä/ruokailuerkkerissä ei ole kauheasti tyhjää seinätilaa mihin saisi jotain kivoja hyllyjä tai vastaavia (mies on todennäköisesti erimieltä ;)  ). Meidän laattalattia on väriltään ja laatan malliltaan kiva, mutta laatan karheus tuo haasteen siivoamiseen (ehkä siihen, että se on raskas mopattava) ja siihen, että siinä näkyy aina lika ja kaikki vesiroiskeet ym. Karheus myös kuluttaa vaatteita aikailailla. Jos nyt saisin päättää, niin en enää olisi varma laittaisinko keittiöön/erkkeriin ollenkaan laattaa.

Meidän uuniin olen muuten tyytyväinen, mutta kaipaisin sitä pyrolyysitoimintoa. Me jätettiin se pois muka säästösyistä, mutta näin jälkeenpäin sitä kyllä kaipaisi kovasti.
Muuten keittiöön olen oikein tyytyväinen, koneiden, vesipisteiden ym. sijoittelusta tykkään myös, joten omasta mielestä onnistunut kokonaisuus.

Sitten pari kuvaa, jotka vaan pakko laittaa. Meillä on aivan ihanan näköinen sammutuspeite :D Yleensähän ne ovat kuosiltaan punaiset, mutta tämä meidän on oikein sisustukseen sopivaksi ajateltu. Tämän voisi jopa säilyttää jossain näkyvillä. Loppuun pieni herkkukuva, joka kylläkin jollainlailla kuuluu osaksi keittiötä ;)



Tulipas tekstiä :D Kiva jos joku jaksoi lukea. Seuraavaksi vuorossa ehkä kodari tai vessat. Kysyä saa, niin yritän vastailla mahdollisuuksien mukaan. :)

9 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä ihanan näköistä. :) Kirjoitit, että suurensitte ruokailuerkkeriä, niin minkä kokoiseksi suurensitte? ;)

    VastaaPoista
  2. Vautsi! Ihan mielettömän hieno keittiö, ei miinuksia :D

    VastaaPoista
  3. Hyvinhän teillä on mennyt kun miinuksiakin oli vain tuon verran :-)

    Noin neljä vuotta sitten laitoin laminaatin omaan keittiöömme ja se on osoittautunut huonoksi ratkaisuksi - ja liian halpaa tavaraa. On alanut rakoilemaan pakemman kerran.
    Yksi syy on että laitoin kalusteita lattian päälle ja siten ne eivät pääse liikkumaan / uimaan vapaasti.

    Myöhemmin tulee suurempi remppa keittiöön ja silloin varmaan siirryn kivilattiaan ja pidän mielessä kommenttisi XD

    VastaaPoista
  4. Näyttää tosi kivalta!! Eikä paljoa miinuksia :)
    Meillä on mietinnässä tuo kaakelilattia, mutta itse vieruksun sitä tosi paljon. Saa nähdä nyt, mitä laitetaan, mutta vaihtoon se menee :(

    Tuollasen erkkerin mäkin tekisin, jos rakennettaisiin :)

    VastaaPoista
  5. Mäkin hinkusin tuollaista vitriiniä, mutta kun meillä on saareke olisi vitriini tehnyt keittiöstä liian ahtaan. Meillä kokataan paljon ja jos jotain tekisin muutosta omaan keittiöön niin muutama lisäneliö olisi paikallaan :), sillä kun kokkaajia on enemmän kuin yksi tai kaksi alkaa törmäilykurssi samantien.

    Kivan näköistä teidän keittiössä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos mukavasta ja hyödyllisestä postauksesta! :) Hyvä pitää mielessä nuo sinun kommentit, kun se oman talon rakentaminen on ajankohtaista.

    -Johanna

    VastaaPoista
  7. Kolmentoista asumisvuoden perusteella en suosittele karheaa laattaa keittiöön.Valitsimme sellaisen etteivät lapset liukastu.Kuluttaa siivousvälineitä ja sukkia.Vain mies jaksaa sitä pestä,mikä toisaalta on hyvä asia.

    VastaaPoista
  8. Ihanan näköistä teillä, ja todella hyödyllinen postaus. :) Lisää tälläisiä! :)Meillä juuri oman talon rakentaminen aloitettu, pohja töitä vasta tehdään mut toukokuussa tulossa talopaketti. :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos käytännön kokemuksista. Tähän vielä palataan...

    VastaaPoista