Banneri

Banneri

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lisää säilytystilaa keittiöön

Astiahamsteri ilmoittautuu! Kummasti vain muutaman vuoden asumisen jälkeen alkaa kaapit pursuilla tavaraa. Kippoja ja kuppeja joka paikka täynnä, joten tilaukseen meni lisää säilytystilaa meidän keittiöön. Ollaan jo pitkään miehen kanssa puhuttu, että haluttais kokeilla keittiöön saareketta. Jo rakennusvaiheessa sitä mietittiin ja keittiösuunnitelmia tehtiin, mutta tämä nykyinen keittiömalli vei voiton. Vähän aikaa sitten aloin taas puhumaan miehelle saarekkeesta. Hänpä sitten innostu asiasta ja pyysi mittoja minkä kokoista haluaisin. Yhdessä pähkäiltiin ja eipä aikaakaan, kun meidän verstaasta nikkaroinnin ääniä kuului :) Viikonloppuna kannettiin sitten pienen pieni saareke meidän keittiöön ja siitä tuli aika ihana! <3
Joka kerta, kun keittiön ohi kuljen, mun on pakko kurkata tuota pientä ihanuutta. Tykkään siitä tosi paljon ja se imee sisäänsä kyllä aika paljon kippoja ja kuppeja. Ja mikä parasta. Tuon voi nostaa pois, kun alkaa kyllästyttää. Naapuri keksikin jo sille hyvän paikan meidän takaterassilta, sinnekin se kesäisin sopisi oikein hyvin :)
Ensi viikonloppuna juhlitaan meidän tulevaa 2-vuotiasta, joten eiköhän tuo saareke pääse oikeuksiinsa silloin!

33 kommenttia:

  1. Ihana idea! Miehelle sinne verstaaseen täydet pisteet!

    VastaaPoista
  2. Tuo on niin mahtava <3 ihailin jo instassa :) täydellinen kauniiseen keittiöönne :)

    VastaaPoista
  3. Oi ei miten ihana! Todella kaunis ja sopii kyllä täydellisesti keittiöönne <3 ( Että mä oon kade tuollasesta nikkaritaitoisesta miehestä ;)

    Mukavia synttärijärkkäilyjä sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Yritän muistaa olla kiitollinen tästä nikkarointitaitoisesta miehestä :)

      Poista
  4. Onpa hieno! teillä on tosi kauniita itse tehtyjä huonekaluja.

    VastaaPoista
  5. Uusi lukija ilmoittautuu! Ihana blogi sinulla. Tulehan Villa Kardemummaan vastavierailulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ja kiva kun jätit puumerkkiä! :) Tulen ehdottomasti vastavierailulle!

      Poista
  6. Aivan ihana!!! Ruokapöydän pöytäliina on myös kaunis, mistä olet hankkinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Liina on vahakangasta ja olen sen ostanut 10€:lla paikallisesta ruokakaupasta, Minimanista :)

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Tosi ihana!
    On kyllä onni, kun on tekevä mies, aivan mielettömän mahtavaa:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sanos muuta! On se ilo ja onni omistaa kätevä isäntä! <3

      Poista
  9. Aivan iahstuttava saareke<3
    Meillä kans isompi saareke Ikeasta aikoinaan ostettu ja on kyllä kätevä ja tarpeellinen!
    Kivoja synttäreiden suunnitteluja teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämäkin on kätevä ja tarpeellinen, ettei vaan pelkkä silmänilo :D

      Poista
  10. Tuo saarake on vaan niin upea! <3 Enkä yhtään ihmettele että kurkistelet sitä keittiön ohi kävellessä ;)

    VastaaPoista
  11. Vau, aivan todella ihana saareke kyllä! :)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana saareke <3
    Minäkin haluan tuollaisen!

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana pieni saareke! Taitavaa käsityötä!

    VastaaPoista
  14. Voi että miten upea saareke, ♥

    VastaaPoista
  15. Ihana saareke ❤️Hieno keittiökin ❤️

    VastaaPoista
  16. Ihana kertakaikkiaan <3 Löysin tänne Jonnan oma koti onnepesän kautta ja jäin heti koukkuun! Ihanaa kevään aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa mukaan! :) Aurinkoista kevättä myös sinne ♡

      Poista
  17. Aivan huikean kauniille näyttää !
    Valoisaa viikkoa sulle!❤

    VastaaPoista
  18. t .Ihana koti ja blogi..wau! Löysin tänne Valkoinen talo tarinoi-blogista. Jos kinnostaa ja ehdit niin kurkkaa myös omaan blogiini ooitteessa www.amandanunelmia.blogspost.fi
    Kommentit ilahduttaa ja seuraamaankin saa alkaa. Ainakin itse sait uuden seutaajan.. :)

    VastaaPoista