Banneri

Banneri

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pakkelointia ja hieman valkoista

Alakerta on saanut ensimmäiset valkoiset pinnat ylleen, tosin hyvin pienessä mittakaavassa, mutta kuitenkin :) Tekninentila ja takkaseinä on pohjamaalattu ja voin kertoa, että kyllä se valkoinen väri tekee vain ihmeitä. Pakkeloinnitkin ovat kohtalaisella mallilla. Alakerrassa on melkein kaikki ruuvinkannat piilotettu kertaalleen ja osa saumoistakin on saatu piiloon (nämä kaikki odottavat hiontaa). Noissa saumoissa onkin oma tekeminen, että niistä tulee hyviä. Ne vaativat pitkää pinnaa ja "paaljon" laastia kylkeen.
Loppuviikosta saatiin ihan viralliset ovetkin meille. Tosin teknisentilan ovi taitaa olla ainut, joka laitetaan piakkoin paikoilleen, muut saavat odotella tovin jos toisenkin muoveissaan. Ajatuksena on saada lämpöpumppu pian tekniseentilaan, jotta siitäkin voitaisiin ottaa hyöty irti.

Takkaseinä + Tekininentila
Alakerran aula
Taitaapi olla yksi keittiön nurkka
Ovet
Ps. Tää ei millään malttais oottaa, että saataisiin ihan oikeat työmiehet raksalle töihin ;) Minä, malttamatonko?

5 kommenttia:

  1. Hienoa! Valakonen tekee ihmeitä ;) Ethän sinä oo malttamaton ethän, hih vähän vielä pahempi mitä minä :D

    VastaaPoista
  2. Nonnukka, Ei se teidän ukkeli taida tätä menoa keretä paklaus hommiin, vaikka niin kovasti uhos, että tulee tässä vaiheessa apuun ;) Äläs nyt, kyllä mää sanoisin, että siellä päässä ollaan paaaljon malttamattomampia kuin täällä xD Ainakin jos teidän raksa-aikaa muistelee :D Hihiii!

    VastaaPoista
  3. Valkoista, JEEEEE!!!!!! sitä valkoista toivottais tännekin päin, muuallekin kuin ulos.... kun noita lumikinoksia katselee! :D Mahtavaa! ja pian pääsee ukkelit hommiin niin justiina ottaa vaan sen kaulimen esille ja laittaa ne het kerralla ruotuun että alkaa tapahtumaan! sittenhän teillä ollaankin jo loppusuoralla kun tekevät yläkerran. :)) kivaa!

    VastaaPoista
  4. Hienoa,johan valkenee! :D Tuo on se vaihe, kun JOKA päivä huomaa pienenkin edistysaskeleen ja se antaa intoa ja lisää virtaa painaa hommia eteen päin! Nyt voisin sanoa, että maalikauppaan mars! :D Toivottavasti teillä on vähän pitkäpinnaisempia maalareita kuin meillä...;))

    VastaaPoista
  5. ONNEN HIPPJA!
    Onnen hippuja todella itselleni - levyjä jotka olen saanut seinään saumataan - ja sitten kun se on tehty alkaa se "hionta" - sitä tehdessäni vain ajattelen että eukko lupasi maalata tämänkin kohdan XD

    Se kuten jo joku kirjasi - JEEEEE!!!!!!

    PS. Yksi kahdesta ostamastani ilmalämpöpumpusta toimii ihan yes yli miinus 20 - toki aloin avustamaan sitä lisä lämmöllä.
    Ja ne ilmalämpöpumput ovat pitäneet tämän vuoden kulutuksen edelliseen verrattuna jopa puolessa.
    Puuta tuki palaa "rekka kaupalla" - OK, LIIOITTELUA, mutta kottikärry kaupalla ainakin - OK, kottikärry pariksi päiväksi....

    Lyck till sinne teille!

    PS. Jos pidätte kunnon pirskeet kesällä ja olutta - minulta saa kunnon tuopit - koita ei muilla ole - kuin muutamalla - ja nekin minulta :-)
    Eli jos kesäksi haluaa joutuu jo tilamaa jos haluaa....

    VastaaPoista