Joulu on vietetty ja nyt on kyllä sellainen fiilis, että suurinosa joulukoristeista saa lähtöpassit tänään. Kuusta en taida vielä hennoa heittää pihalle, mutta muuten alan kyllä aika rankalla kädellä karsimaan tätä punaista ympäriltä. Melkeinpä ennemmin nautin joulua edeltävästä ajasta kuin näin jolun jälkeisestä. Nyt on mukava kääntää nenä kohti uutta vuotta ja uusia kujeita.
Tänään nautin vielä ehkäpä vuoden viimeiset glögit kera ihanien suklaiden ja ihastelin ikkunasta tulvivaa valoa sekä lumista maisemaa. Tuo valoisa aika on vain vielä niin lyhyt, mutta sitäki piristävämpi. Onneksi jokainen uusi päivä on toistaan aina hetken pidempi, joten valoa kohti väistämättä mennään :) Mua jo kovasti kutkuttaa ajatus keväästä, mutta yritän vielä hetken malttaa.
Mutta nyt siivouspuuhiin!
Banneri
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulua. Näytä kaikki tekstit
tiistai 30. joulukuuta 2014
perjantai 26. joulukuuta 2014
Terveiset täältä meiltä! ★
Heipä Hei!
Niin se vain on joulu ja pyhät kohti ohi ja taas alkaa arkinen aherrus. Onneksi meillä saadaan vielä uuteen vuoteen asti lomailla. Kiltteinä oltiin oltu, kun pukki toi meille kasapäin lahjoja, jopa aikuisillekin ;) Mun yksi lahjoista oli kameraan sellainen yksijalkainen? jalusta, jota nyt pimeän tullen tuolla pihamaalla yritin testailla. Kova haave olisi oppia kuvaamaan hämärässä/pimeässä, mutta mutta.. Niin paljon harjoitusta ja kärsivällisyyttä se vaatisi ja nämä kaksi ominaisuutta ei ole mun vahvimpia alueita :D Olisi myös ihana päästä jonkun oppiin, joka kädestä pitäen näyttäisi säätöjä ja vääntäisi asioita rautalangasta mulle.
Meitä on suosittu pakkasilla ja kauniilla lumimaisemalla. Aattona oli jopa -19° ja hentoinen lumisade.Maisema oli kuin postikortista. Nytkin mittari taitaa näyttää lähemmäs kymmentä astetta eli oikein sopivaa pakkasta. Eilen nähtiin aurinkokin kurkistamassa ja kovasti oli ilmassa kevään tuntua, niin kaunis sää täällä oli.
Rentoa loppu iltaa!
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Joulun taikaa, ihmeiden aikaa!
Niin se aattoaamu tulla tupsahti tupahan. Parasta oli herätä lasten joulun toivotuksiin ja säihkyviin silmiin sekä ihanaan kinkun tuoksuun! Tänään ollaan pitkään yökkäreissä, käydään joulusaunassa ja syödään hyvin. Tonttu on yöllä kyläillyt meillä jättäen pieniä yllätyksiä pitkin taloa. Lasten innostusta ja jännitystä ei mikään voita. Nyt nautitaan vuoden parhaasta juhlasta!
Kohta loppuu
kiire, lento - alkaa aika rento.
Hiljaisuutta
kuulostele, nuku, syö ja nautiskele!
Kunnossa on
silloin kuosi, kun taas alkaa uusi vuosi!
Ihanaa,
rentouttavaa, kiireetöntä ja onnellista joulua
jokaiselle! <3
tiistai 23. joulukuuta 2014
Kiirettä juoksua...
...piparin tuoksua, sitäkö se joulu on?
Nyt vihdoin ja viimein voidaan rauhoittua ja oikeasti aloittaa aaton odottaminen hyvillä mielin. Tähän mennessä päiviin on mahtunut jos minkäkinlaista hyppäämistä milloin kauppaan tai johonkin muualle. Jotenkin viimeiset päivät ovat menneet hulinan keskellä, joten nyt oikeasti aiotaan ottaa rennosti ja tehdään vain sitä mikä tuntuu kivalle. Nautitaan joululauluista, tanssitaan tonttulakit päässä, kuunnellaan kulkusten kilinää, tuoksutellaan joulun tuoksuja ja ollaan yhdessä.
Meillä kannettiin kuusi sisälle jo sunnuntai-iltana. Lapsille kerkesin luvata, että se koristellaan heti ja näinhän oli tehtävä. Mun mielestä on ihanaa, kun joulukuusesta, sen kauneudesta ja tuoksusta saa nauttia useamman päivän. Joulun jälkeen tuleekin yleensä aika nopsaa ähky ja kuusi saa lentää kartanolle. Kuusesta tuli tänäkin vuonna oikein kiva! Meidän kuusi jatkaa viime vuotista linjaa eli se on tuuhea, mutta aika pikkuinen. Kelpaa kuitenkin meille.
Tunnelmallista joulunaikaa teille! <3

tiistai 9. joulukuuta 2014
Meidän Joulukalenteri
perjantai 5. joulukuuta 2014
Kuistin Joulu
Meidän sisääntulokuisti on saanut yös jouluista ilmettä ja jokin aikaa sitten räpsäsin sieltä muutaman kuvan.
Tämän jälkeen kuisti on kylläkin kokenut jo jonkinlaista muutosta ja todennäköisesti siellä tavarat tulevat hieman vaihtamaan paikkaa. Mies nimittäin nikkaroi mulle uuden sivupöydän, jonka vuoksi kuistin sisustus taitaa mennä uusiksi (ei nyt ihan uusiksi kuitenkaan) ;)

Joulumarkkinoilta löysin ihanan ison nissetontun, joka on paikallisen käsityöläisen tekemä. Pitkään jahkasin otanko hieman pienemmän vai tämän jättiläisen, mutta isompaan sitten päädyin. Tonttujahan ei voi talossa olla koskaan liikaa :)
Kamalaa kun päivät on pimeitä. Valokuvaaminen jopa keskellä päivää tahtoo olla mahdotonta tälläiselle amatöörille. Lasten joulukalenterista olen yrittänyt epätoivoisesti saada kuvia, mutta ei. Ihan liian pimeää. Kameraa olen säädellyt jos mihinkin suuntaan, mutta ei.. Jospa viikonlopun aikana onnistaisi.
Rentouttavaa viikonloppua!
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Ensimmäinen
Hyvää 1. Adventtia!
Ensimmäisen kynttilän on saatu sytytettyä ja nyt on virallisesti joulun odotus aloitettu, jännää!
Tänään on jouluradio soinut taustalla, etuoveen oon pyörittänyt havukranssia ja nyt illemmalla pitäisi aloittaa piparkakkujen koristelu. Ensimmäiset koristukset menevät tyttöjen joulukalenteriin, jota meillä kutsutaan porraskalenteriksi :) Nimi tulee siitä, että portaiden kaiteisiin kiinnitetään joulupussukat ja joka päivä saa avata niistä yhden. Kalenterista lisää sitten toisella kertaa. Lunta täällä edelleen kaipaillaan ja vähän jo alkaa jännittää, että ehtiikö lumi tulla jouluksi pihaa koristamaan.
Tunnelmallista illan jatkoa! <3

perjantai 28. marraskuuta 2014
Piparkakkujen tuoksua
Täällä meillä paistaa aurinko, ihanaa ja piristävää! Ainut vain, että lumi puuttuu. Mulla meinaa olla ihan keväinen fiilis, kun ulos katsoo. Lunta olisi ihana saada, jotta illat olisivat vähän valoisampia ja lapsilla olisi pihalla enemmän tekemistä. Tänään leivottiin extemporee piparkakkuja vanhimman tytön kanssa. Tänä jouluna jo toisen kerran :) Piparkakkujen tuoksu leijailee ihanasti koko talossa, sitä tuoksua ei voita mikään! <3 Leipomisen jälkeen oli mukava ottaa kuppi glögiä ja nauttia muutamasta piparkakusta.
perjantai 21. marraskuuta 2014
Söpöt joulutortut
Löysin instagramista Country Sallyn ihanien kuvien joukosta ehkä söpöimmät joulutortut ikinä. Joulutorttuista oli tehty miniverisoita ja pakkohan meidänkin oli niitä kokeilla. Meillä kun lapset ei jaksa syödä niitä isoja, niin nämä olivat oiva vaihtoehto lapsille ja miksei aikuisillekin :)
Itse olen tavannut leikata joulutortut "kukkamalliin", vai miksi tälläista voisi kutsua. Mun mielestä nämä ovat paljon kauniimpia kuin ne "perinteiset". Huomatkaa, että hilloakin on pitänyt laittaa ihan reilusti, se on mun mielestä tortun paras kohta ;)
Ensimmäiset tortut ja glögit on siis nautittu tälle vuodelle ja kyllä ne maistuu aina yhtä hyviltä!
Ps. Muistakaahan käyttää alekoodi hyväksi Emma's & Mama's verkkokauppaan :) Alekoodin löydät tonttulakit kuin tähdet- postauksesta. Mukavaa Viikonloppua jokaiselle!

lauantai 15. marraskuuta 2014
Tonttulakit kuin tähdet sekä alekoodi
Viime postauksessa jo vilautinkin ehkä yksiä söpöimpiä tonttulakkeja ja lupasin kertoa niistä lisää. Sain tehdä yhteistyötä Emma's & Mama's verkkokaupan kanssa ja sieltä meille kotiutui nämä ihanat tonttulakit. Eniten rakastan tuota pitsiä lakin reunassa ja mahtavan kokoista kulkusta. Meillä tyttö on kulkenut tuo lakki päässä jo useamman päivän ajan, ihastui siihen niin <3 Tonttulakkeja on kahden värisiä, punaisia ja harmaita. Kuoseja on kahdenlaista, isoilla ja pienillä tähdillä. Lopuksi saat vielä valita haluatko tonttulakin reunaan pitsiä vai et.
Itsellä on ollut tapana joka vuosi kuvata lapsia ja niistä kuvista sitten tehdä joulukortit lähimmille läheisille. Kuvaaminen on meinannut aina jäädä viimetinkaan, joten tänä vuonna ajattelin olla oikeasti hyvissä ajoin. Tuo kuvaaminen ei ole mitenkään helppoa hommaa kahden kanssa. Pienempi varsinkin on sen verran tempperamenttinen, että jos hän jotain päättää, niin sitä päätä ei hevillä käännetä. Päivällä pitikin ottaa lahjonta keinot käyttöön, että saataisiin joulukorttikuvat kuvattua. :D
Kannattaa siis käydä kurkkaamassa Emma's & Mama'sin
nettikauppaa, siellä on nimittäin vaikka mitä muitakin ihanuuksia, mm. Mailegin tonttuja (yksi oli pakko tilata myös itselle ;) ). Ja mikä parasta, lukijat saavat tästä päivästä alkaen -10% kaikista tuotteista koodilla onnenhippuja (kaikki pienellä). Tarjous on voimassa 15.11-26.11.2014 asti. Käykäähän myös tykkäämässä facebookista Emma's & Mama'sta, niin olette ensimmäisinä kuulemassa mm. uutuustuotteista ja erilaisista tarjouksista :) Ihanaa viikonloppua joka kotiin! :)
*Yhteistyöpostaus*

torstai 13. marraskuuta 2014
Tonttuillaan
Hui, miten viikko on taas hurahtanut! tänään oikein havahduin, että tänään on jo torstai. Tuntui ihan sille, että muutama päivä sitten kirjoittelin tänne, mutta viimeisin teksti taitaa olla isänpäivätoivotus.
Taas olis se aika vuodesta, että saisi kovastikkin alkaa miettiä joulukorttien tekoa. Itse olen tähän mennessä kuvannut koiraa ja lapsia joulukortteihin. Sama homma jatkuu tänäkin vuonna. Kovasti olen yrittänyt miettiä mitä ekstraa keksisin, mutta jotenkin ajatukset lyö ihan tyhjää. Meille postipoika toi ihanaakin ihanemman paketin, joka sisälsi mm. kaksi ihanaa tonttulakkia. Nämä pääsevät meidän joulukuviin, kunhan ehdin tytöt viikonlopun aika kuvailla.
Tonttulakeista ja joulukuvista sitten viikonloppuna lisää. Lukijoille on myös luvassa pientä alekoodia, joten kannattaa olla kuulolla ;)

torstai 23. lokakuuta 2014
Fiilistellään ihan vähän
Kylläpäs aika juoksee hurjaa vauhtia. Tuntuu, että aika menee lujempaa kuin kotona ollessa. Meillä on nyt päikoti- ja työelämää kohta kaksi kuukautta takana, jotenkin ihan uskomatonta. Vastahan me aloitettiin tämä "uusi" arki. Tätä menoahan ollaan kohta joulussa. Ajatukset on jo pikku hiljaa ja salavaivihkaa välillä käyneetkin joulussa. Jotenkin tänä vuonna odotan joulua erityisesti. Tytötkin on taas vuoden isompia ja ymmärtävät taas hieman enemmän. Vanhempi tyttö on jo varmaan juhannuksen aikoihin ilmoittanut, että hän haluaa samanlaisen "porraskalenterin" kuin viime vuonna. Portaikkoon kiinnitin 24 pussia, joissa jokaisessa odotti pieni herkkuylläri. :) Tätä joulufiilistelyä ei yhtään helpota kirpeät pakkaspäivät ja postilaatikosta tipahtanut Kaikkien aikojen joulu- lehti.
Tänään, kun pääsin jo hyvissä ajoin kotia, niin sain rauhassa selailla lehteä, kun tytöt leikkivät keskenään. Siellä oli monen monta ihanaa toteuttamisen arvoista ideaa. Kovasti myös etsiskelen erilaisia ja helppoja reseptejä syötäviin joululahjoihin. Tänä vuonna olisi kiva panostaa erityisesti niihin :)
No joo, eiköhän palata taas maan pinnalle ja tähän syksyiseen hetkeen ;)
Kirpsakkaa päivää kaikille! :)

torstai 26. joulukuuta 2013
Pyhäpäivien tunnelmaa
Niinpä me saatiin kuin saatiinkin viettää valkoinen jouluaatto. Voiko lumi tullakkaan parempaan saumaan kuin juuri aatoksi. Tosin nyt meillä on jo ihan musta maa, mutta olen onnellinen, että saatiin lumesta nauttia edes pari päivää. Jouluaatto vietettiin kotosalla perheen ja läheisten kesken. Ruokaa ja herkkuja ollaan syöty niin, että navat paukkuu, mutta sehän onkin jokavuotinen perinne ;) Saas nähdä milloin tämä mässääminen loppuu.
Joulupukki tuli ja muisti meidän perhettä runsailla lahjoilla, jopa minä olin ollut niin kiltti, että sain kaksi isompaa pakettia. Toisesta paljastui Kärcherin ikkunapesuri ja toisesta uusi objektiivi kameraan. Objekti oli Canonin 40mm f/2.8. Voi että miten onnellinen olinkaan noista. Ikkunan pesua odotan innolla (oon kuullu pelkkää hyvää tuosta vempeleestä) ja uudella putkella alan harjoitella kovasti kuvaamista :))
Pöytääkin on ollut kiva kattaa useampana päivänä nätisti, joten siitäkin tältä päivältä pari räpsyä.
Lopuksi vielä kerran kuvaa meidän ehkä parhaimmasta ja ihanimmista kuusesta ikinä ;D
Rentoa iltaa jokaiseen kotiin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)