Banneri

Banneri

torstai 28. elokuuta 2014

Iltapalalla..

Meillä oli eilen sateinen päivä, vettä taisi tulla pitkin päivää enemmän ja vähemmän. Mietittiin vanhemman tytön kanssa, että mitä tekemistä keksittäisiin. Ja yht'äkkiä hoksattiin, että sämpylöitä ei olla tehty pitkään aikaan, vaikka monesti ollaan meinattukin. Sateisin illan ratoksi alettiin tyttöjen kanssa leipoa sämpylää. Mikäs sen parempi iltapala onkaan kuin tuoreet ja lämpimät sämpylät. :) Siihen samaan syssyyn ajattelin tehdä iltapalalle vielä lättyjä. Laitoin lättytaikinaan ripauksen kaardemummaa ja voin kertoa, että kyllä maistui lätyt hillon ja kermavaahdon kera ihan jokaiselle ;)
Meillä täällä alkaa kohta hieman erilainen arki. Saan "lomailla" enää tämän viikon ja heti maanantaina työt kutsuvat vajaan kahden vuoden kotiuran jälkeen. Mihin tämä aika on mennyt?!? Hujahtanut yhdessä silmän räpäyksessä. Tyttöjen kanssa ollaan parina päivänä käyty tutustumassa päiväkotiin. Isompihan tästä muutoksesta on vain innoissaan. Me ollaankin yritetty kääntää katseita ja ajatuksia kohti uutta arkea. Taitaa meitä jokaista kuitenkin hieman jännittää kuinka se tulee sujumaan. Onneksi voin tehdä 30h viikossa, joka tarkoittaa yhtä ylimääräistä vapaapäivää, meillä se on aina perjantai. Pidennetyt viikonloput ovat meille luksusta kiireisessä arjessa.


lauantai 23. elokuuta 2014

Fiiliksissä!

Nopsaa vain tulen kertomaan, että huikee Helsingin reissu on takana. Cheekin keikka stadionilla oli sanoinkuvaamattoman upea. Varmasti lähes 40 000 ihmistä, kaikki osasi varmasti laulun sanat, joita huudettiin kilpaa itse Cheekin kanssa. Huikeet vierailevat tähdet ja se tunnelma. Sanat ei riitä kertomaan niitä fiiliksiä mitä siellä koettiin. Kerrassaan upea elämys mitä en mistään hinnasta vaihtaisi pois.







Jos olis ollu mahdollisuus, niin oltaisiin jääty lauantainkin keikalle, sen verran huikeen shown tuo mies veti! ☆

torstai 21. elokuuta 2014

Ihanat Uutukaiset

Palataanpa vielä Mallan Makeisiin ja ihaniin ostoksiin. Meillä kävi tuuri, että Green Gaten uutuudet olivat juuri saapuneet Mallan putiikkiin, tosin kaikki oli vielä pahvilaatikoissa odottamassa kuorman purkua. Meidän onneksi Malla kaivoi laatikoista meidän himoitsemia tuotteita ja päästiin niitä ihastelemaan. Itsellä kävi sinäänsä huono tuuri, että kulhot joita lähdin hakemaan, olivat jääneet jälkitoimitukseen. Eipä tuo silti ostosvimmaan vaikuttanut, sillä sitten otettiin tilalle latteja (joita on kyllä jo ihan riittämiin). Lisäksi ostin kaksi ihanaa koriliinaa ja niistä olisi tarkoitus ommella tyynynpäällisiä olkkariin. Ei voi kuin huokailla, sillä uusi kuvasto oli toinen toistaan kauniimpia tuotteita pullollaan <3
Me startataan mun hyvän ystävän kanssa huomenna aikaisin aamulla kohti Helsinkiä ja Cheekin olympiastadionkeikkaa. Ennen helsinkiä on kuitenkin hyvä pysähtyä Tampereella ihan pika pikaa Ikeassa ;) Ihana tyttöjen minireissu siis tulossa :)

                    Ihanaa loppuviikkoa toivottelen!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Vihdoinkin!

Voi että tätä päivää on odotettu! Vihdoinkin voidaan sanoa, että meidän leikkimökki on lähes valmis. Enää otsalaudat puuttuu ja se on siinä! On tuossa ollut tekeminen, enpä olisi uskonut, että projekti on näin pitkä. Onneksi aloitettiin jo hyvissä ajoin keväällä. Mies on nimittäin juhannuksen jälkeen tehnyt kahta työtä samaan aikaan, joten nikkarointi puuhat ovat olleet vain haave iltaisin. Pikkuhiljaa ollaan saatu, tai siis mies on saanut, leikimökkiä tehtyä eteenpäin ja nyt voidaan huokaista helpotuksesta. Kova homma tuossa on ollut ja maalaaminenkaan ei ollut niin nopea juttu kuin kuvittelin. Pienimmän tytön ollessa päikkäreillä tai molempien tyttöjen nukahdettua iltaunille kerkesin aina hetken aikaa maalailla.


Niinkuin jo aikaisemmin sanoin, sain ilokseni tehdä yhteistyötä Teknoksen kanssa. Heidän asiantuntevien asiakaspalvelijoiden avulla sain täydellisen väriset maalit mökkiin ja en voisi ollaa enempää tyytyväinen. Nyt näin jälkeen päin harmittaa, että talon värivalinnan aikaan olisi kannattanut myös olla yhteydessä maalifirmojen asiakaspalveluihin, jotta oikea väri olisi löytynyt. Suosittelenkin jokaista olemaan asiakaspalveluun yhteydessä, mikäli jokin väriasia askarruttaa. Teknoselta sain ainakin erittäin hyvät perustelut sävyistä ja mitä maalia missäkin kannattaa käyttää. Ulkomaaliksi mökkiin halusin puhtaan valkoisen, joka ei taita siniseen, punaseen, harmaasee, keltaseen jne. Omasta mielestä ulkomaallin värivalinta oli nappiosuma :)
Voi että mää niin tykkään tuosta mökistä ja ehkä lapsetkin on ihan hitusen innoissaan siitä! ;) Nyt saisi aloittaa mökin sisustamisen, mutta kun meillä ei ole sinne mitään tavaraa :D Miehelle olenkin jo jättänyt pitkän listan nikkaroitavia asioita, mutta ne ei taida olla tärkeysjärjestyksessä ykkösiä. Vilautan kuvia sisältä, kunhan saadaan mökki kuvattavaan kuntoon. Voin kertoa, että lattiasta tuli niiiiiiiin ihana! <3

Yhteistyössä Teknoksen kanssa.


torstai 14. elokuuta 2014

Arjesta irtaantuminen

Lähdettiin tänään ystävän ja hänen siskonsa kanssa ajelemaan kohti Ilmajokea, jossa meitä odotti satumaisen ihana puoti. Nimen varmaan voitte jo arvata, Mallan Makeat ;) Voi herran jestas mikä ihanuus puiden lomasta paljastui. Kun puodin ovista astui sisään, niin kaikki muu unohtui, niin herkullisen näköinen paikka oli. Puodissa hyllyt notkuivat mitä ihanimmista esineistä ja kahvilan puoli pullisteli mitä ihanimmista herkuista, kunpa jokaista olisi voinut maistaa. Meidän onneksi Greengaten uutuudetkin oli tulleet pihaan, joita päästiin ainakin osittain ihailemaan. Ja voin kertoa, että ihania olivat! Taitaa taas lompakko kiittää, kun uutuuksia pitää pitkin syksyn haalia. :D
Tämän ihanan reissun meille toteutti miehen äiti, joka tuli meidän lapsosia katsomaan. Kiitos siitä siis hänelle!
Paljastampa ostokset toisella kertaa, nyt on pakko lähteä iltapalalle ja jos menis ajoissa nukkumaan, kun yöt ovat olleet taas hieman risaisia..
Kauniita Unia! <3

Ps.Tämä ei ollut maksettu mainos, vaan silkasta hyvästä tahdosta suosittelen tätä putiikkia ihan jokaiselle! :)

torstai 7. elokuuta 2014

Piha laatoitettu

Heipä hei!

Meidän piha on laatoittu jo useampi viikko sitten, mutta jostain syystä en ole saanut kuvattua pihaa, vaikka pihalla ollaankin asuttu aamusta iltaan. Tosin tietokoneella istuminen on jäänyt niin vähiin, ettei kummakaan, että en ole saanut postausta aikaiseksi. Koko pihaa ei laatoittu, vaan autotalliin menevälle tielle odotamme asfalttia. Asfaltti tulee varmasti ensi kesänä, jolloin kaupunki, toivon mukaan, asfaltoi myös tuon meidän talon edesta kulkevan tienkin. Kummasti tuo laatta saa pihan näyttämään valmiimmalta ja niin paljon viimmeistellymmältä, tykkään ihan hurjasti!

Ylläolevassa kuvassa on portaiden viereen tulossa kukkapenkit. heti kun löydän edulliset sammalleimut, niin situtan ne siihen. Niiden on tarkoitus sitten joskus täyttää nuo kukkapenkit ihan kokonaan :) Tänään istutin myös pikkujasmikkeet tuohon polun lähettyville. Niiden huumaavaa kukintaa ja kasvua odotellessa ;)
Kummasti se pihan ilme muuttuu, vaikka sitä ei itse aina niin huomaakkaan. Onneksi tulee kuvattua, joten niiden avulla ainakin tulee huomattua, että kyllä hommat edistyy, vaikka sille ei aina tunnukkaan :) Leikkimökkikin kaipaa vielä ovea, ikkunoihin ristikoita ja lattian maalausta. Sitten sekin alkaa olla leikkejä vaille valmis <3