Banneri

Banneri
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lomareissu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lomareissu. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. elokuuta 2014

Ihanat Uutukaiset

Palataanpa vielä Mallan Makeisiin ja ihaniin ostoksiin. Meillä kävi tuuri, että Green Gaten uutuudet olivat juuri saapuneet Mallan putiikkiin, tosin kaikki oli vielä pahvilaatikoissa odottamassa kuorman purkua. Meidän onneksi Malla kaivoi laatikoista meidän himoitsemia tuotteita ja päästiin niitä ihastelemaan. Itsellä kävi sinäänsä huono tuuri, että kulhot joita lähdin hakemaan, olivat jääneet jälkitoimitukseen. Eipä tuo silti ostosvimmaan vaikuttanut, sillä sitten otettiin tilalle latteja (joita on kyllä jo ihan riittämiin). Lisäksi ostin kaksi ihanaa koriliinaa ja niistä olisi tarkoitus ommella tyynynpäällisiä olkkariin. Ei voi kuin huokailla, sillä uusi kuvasto oli toinen toistaan kauniimpia tuotteita pullollaan <3
Me startataan mun hyvän ystävän kanssa huomenna aikaisin aamulla kohti Helsinkiä ja Cheekin olympiastadionkeikkaa. Ennen helsinkiä on kuitenkin hyvä pysähtyä Tampereella ihan pika pikaa Ikeassa ;) Ihana tyttöjen minireissu siis tulossa :)

                    Ihanaa loppuviikkoa toivottelen!

torstai 14. elokuuta 2014

Arjesta irtaantuminen

Lähdettiin tänään ystävän ja hänen siskonsa kanssa ajelemaan kohti Ilmajokea, jossa meitä odotti satumaisen ihana puoti. Nimen varmaan voitte jo arvata, Mallan Makeat ;) Voi herran jestas mikä ihanuus puiden lomasta paljastui. Kun puodin ovista astui sisään, niin kaikki muu unohtui, niin herkullisen näköinen paikka oli. Puodissa hyllyt notkuivat mitä ihanimmista esineistä ja kahvilan puoli pullisteli mitä ihanimmista herkuista, kunpa jokaista olisi voinut maistaa. Meidän onneksi Greengaten uutuudetkin oli tulleet pihaan, joita päästiin ainakin osittain ihailemaan. Ja voin kertoa, että ihania olivat! Taitaa taas lompakko kiittää, kun uutuuksia pitää pitkin syksyn haalia. :D
Tämän ihanan reissun meille toteutti miehen äiti, joka tuli meidän lapsosia katsomaan. Kiitos siitä siis hänelle!
Paljastampa ostokset toisella kertaa, nyt on pakko lähteä iltapalalle ja jos menis ajoissa nukkumaan, kun yöt ovat olleet taas hieman risaisia..
Kauniita Unia! <3

Ps.Tämä ei ollut maksettu mainos, vaan silkasta hyvästä tahdosta suosittelen tätä putiikkia ihan jokaiselle! :)

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Reissusta kotiuduttu

Meillä oli aivan ihana jaliksen täyteinen reissu Helsingissä. Lämpöä riitti yli 30 astetta koko viikonlopun, joten kyllä tarkeni pelata ;) On tuo meidän pääkaupunkimme vain kaunis kesäkaupunki, jossa olis nähtävää vaikka kuinka. Nyt kuitenkin pääpaino oli jaliksessa, joten kaikki muu sai oikeastaan jäädä. Eipä tuo haitannut, sillä eihän siitä ollut kuin kolme viikkoa, kun edellisen kerran Helsingissä kävin yhdessä perheen kanssa :)

Kotia tullessa oli heti pakko kiertää kaikki puut, pensaat, kukkapenkit ja hyötykasvit läpi. Muutamassa päivässä oli tapahtunut paljonkin kasvua ja uusia kukkasia oli alkanut kukkimaan. Nyt sen varsinkin huomasi, kun muutamaan päivään ei niitä ollut nähnyt.

Salaatit pursuaa yli reunuksien ja tillikin huitelee jo kohta pilvissä :)
Tomaateissa on paljon kukaisia ja jonkin verran tomaatin alkuja. Saas nähdä ehtivätkö nuo avomaantomaatit kypsyä. Kirsikkatomaatissa sen sijaan on pikkuisia tomaatteja varmasti yli 30, mutta niitäkin jännään, kuinka ehtivät kypsyä.
Autotallin takana oleva "kukkaniitty" on avannut uusia kukkasia.
Kyllä kesä on vain ihmisen parasta aikaa. Luonto kauneimmillaan kukkaset mahtavassa kukassaan. Lämpöä ja hellettä piisaa, ihanaa ja kaikkia aisteja hellivää aikaa!

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kotona taas

Heipä hei!
Eilen ollaan kotiuduttu reissulta. Mukava oli kotiin tulla, mutta kyllä siellä reissussa olisi vielä muutama päivä mennyt. Oli kyllä hyvä reissu ja oli niin ihanaa päästä pois tutuista kotiympyröistä ja arkirutiineista. Me oltiin kaikki niin lomalla :) Täytyy sanoa, että kyllä tuo Helsinki on vain kaunis kaupunki! Mulle turhan iso asuinkaupungiksi, mutta mielettömän ihana kaupunki lomailuun. Siellä on tekemistä ja nähtävää viikon jokaiselle päivällä. Meidän reissun kohokohta oli lauttamatka korkeasaareen sekä tietenkin korkeasaaren ihanat ja erikoiset eläimet. Korkeasaari oli kaunis ja vehreä paikka, tykkäsin todella. Siellä sai eläinten lisäksi ihailla ihania istutuksia ja vehreitä maisemia.
Itse Helsingin keskustakin on täynnä toinen toistaan ihanempia rakennuksia, kirkkoja, taloja, kauppoja, kahviloita, toreja jne. Nähtävää siis riitti niin pienemmille kuin isommillekin.
Shoppailua kerettiin hieman harrastaa, mutta tällä kertaa jätin kaikki sisustuspuodit väliin. Lasten ehdoilla mentiin, joten vain muutama vaatekauppa tuli kierrettyä, joista teinkin ihania löytöjä lapsille :)
Meillä oli kaikinpuolin aivan ihana reissu ja uudestaanhan tuonne olisi päästävä koko perheen voimin. Itse pääsenkin sinne pian uudestaan, sillä tulen pelaamaan sinne harrastefutiksen sm-kisoihin ;)

Nyt hetkeksi sohvalle ja pian nukkumaan. Toivottavasti huomenna sadepilvet ohittaisivat meidät ja saataisiin yhtä kaunis päivä kuin tänäänkin!