Banneri

Banneri
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuulumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuulumisia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Aurinkoinen viikonloppu

Meillä koiran tilanne on parempi, mutta ei vielä mitenkään hyvä. Joka päivä tulee jotain edistymistä, varsinkin nyt viimepäivinä. Ilman apua koira ei voi neljällä jalalla kävellä, mutta avustettuna kyllä. Mää täällä jatkuvasti teen analysointia sen liikkumiesta ja edistymisestä. Sama hommaa teen töissä, paitsi teen sitä ihmisille, niin aika luonnostaan tämä käy ;) Me kuitenkin iloitaan jokaisesta pienestäkin edistymisestä ja uskotaan sekä toivotaan, että vielä tuo meidän karvaturri itsenäisesti liikkuu. Kaiken tämän kaupan päälle meillä mies sairastui oksennustautiin ja samoin vanhempi tyttö. Nyt jännätäänkin tuon pienemmän kanssa, että kuinkahan meidän käy. Toivottavasti säästytään.
Vitsi miten ihanista ilmoista ollaan saatu eilen ja tänään nauttia. Eilen pääsin työntämään sormet kukkapenkkiin ja aloin sieltä keräilemään pahimpia kuivettuneita kukkasia pois uusia edestä. pihaakin aloin vähän haravoimaan, vaikka se ei mielipuuhaa olekkaan. Grillailukausi on korkattu ja tänään syötiin lounas naapureiden kanssa tuossa meidän takapihalla. Ihan huippua! Mää niin nautin tälläisitä päivistä :)
Aurinkoa jokaisen päivään! <3

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Innostuksen puutetta

Taas on tainnut viikko vierähtää edellisestä postauksesta. Mulla on nyt jotenkin ollu innostus ihan hukassa tämän kirjoittamisen suhteen. Tuntuu, että kodissa on kaikki nurkat, kipot, kupit ja koriste-esineet kuvattu sataan kertaan. Nyt toisaalta valoisaa aikaa on ihanan paljon, joten se mahdollistaisi kuvaamisen lähes aamusta iltaan, mutta silti tuntuu, että joku nyt tökkii. Noh, jospa se taas tästä :)
Mää löysin alelaarista tämän ihanan hortensian. Tiedän, että hortensia on vaativa kasvi ja viimevuonnakin sain sen tapettua alta aikayksikön, mutta silti halusin yrittää. 5€ tästä maksoin, joten enpä korkealta tipahda, jos tämä kuolee muutaman viikon päästä.
Oon ollu muutenkin hirveän saamaton. Vasta tänään saatiin lasten kanssa rairuohotkin kylvettyä. Toivotaan, että meillä on edes hitusen vihreää pääsiäiseen mennessä :D Jospa sitä saisi uutta energiaa nyt viikonloppuna, sillä lapset lähtee mummulaan yöksi ja me päästään lauantaina naapureiden kanssa shoppailu reissulle Tampereelle. Ikea meillä on kiikarissa, joten sinne ainakin suunnataan. Tämä irtiotto arjesta taitaa tulla juuri oikeaan paikkaan <3
Mukavaa viikonloppua!

torstai 19. maaliskuuta 2015

Kohti viikonloppua

Huh huh, nyt on taas pallon perässä juostu, kun vähän aikaa sitten tulin pelaamasta sählyä. Siis nimenomaa sählyä, ei salibandya ;) Joukkuelajit ja varsinkin palloilulajit on ehdottomasti mua varten. Voi miten onnelliseksi sitä ihminen voikaan tulla, kun pääsee oikein kunnolla pelaamaan sekä juoksemaan ja mikä parasta, vielä hyvässä seurassa. Ihanaa aloittaa viikonloppu, kun on saanu rääkätä ittensä oikein piippuun.
Meillä tosiaan alkoi viikonloppu jo nyt, me niin nautitaan näistä pidennetyistä viikonlopuista, vaikka nekin tuppaa menemään liian nopsaa ohi. Meidän tytöillä meinaa nenät niiskuttaa, joten toivotaan, että ei saatais flunssaa seuralaisiks. Aurinkoiset kelit, ainakin säätiedotusten mukaan, jatkuu vielä, joten me halutaan olla mahdollisimman paljon ulkona! Nyt ei kaivata minkäänlaisia sairasteluita.
Leppoisaa loppuviikkoa teille! ♥

perjantai 13. helmikuuta 2015

★ Kodinhoitohuonetta ★

Meillä täällä sama flunssa kiertää vuorotellen jokaista. Pienimmäinen selvisi päivän kuumeilulla, mutta nenä vuotaa sitten senkin edestä, edelleen. Lääkärissäkin jo käytiin, mutta kaikki oli kunnossa. Perusflunssaa sii. Mies oli myös muutaman päivän pois töistä saatuaan saman räkätaudin ja nyt oma nenä meinaa olla tukkoinen. Toki me lasten kanssa sairastetaan vapaapäivinä/viikonloppuisin, niinkuin tunnollisten työntekijöiden/tarhalaisten kuuluu ;)
Täällä on siivousinnostus hieman hukassa. Olen yrittänyt saada hieman paikkoja kuntoon, mutta en ole jaksanut koko kotia kerralla puunata. Jospa sitten tässä viikonlopun aikana. Kodinhoitohuoneen siisteydestä nautin erityisesti. Mulla ei ole koskaan tasoilla puhtaita/likaisia pyykkejä, koska ne laitetaan suoraan kuivausrummusta/narulta eteenpäin. Suurin murheenkryyni onkin tuo mies. Se tahtoo keräillä omat työ-,/lenkki-,/ulkoilukamppeet aina ja jok'ikinen päivä kodinhoitohuoneen tasoille tai lattialla. Minä kun nään aina punaista niiden ollessa levällään ja saan siitä harvasen päivä muistuttaa. Jostain kumman syystä napina ei ole mennyt perille :D Mua hieman harmittaa, että ei laitettu toista korkeaa kaappia kodariin, vaikka alunperin oli ajatus. Sinne olisi ollut niin hyvä kerätä esim. juurikin näitä miehen vaatteita (yksi vaatekaappi kun ei tahdo riittää).

Eli voidaan todeta, että ei meidän kodari ole läheskään joka päivä näin siisti kuin kuvat antavat ymmärtää ;) Rentoa viikonloppua teille!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Sairaslomalainen

Oi voi! Ei ole mun ääni vieläkään hääppöinen. Ihan ihme tauti, ei flunssaa, räkää, kaameeta kurkkua kipua, vain pelkkä ääni, joka pettää. Tänään sain pari päivää sairaslomaa ja käskyn olla rasittamatta ääntä liikaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Näin iltaa kohti varsinkin ääni meinaa loppua, vaikka tänään oon saanu olla puhumatta hyvänkin aikaa. Meillä tytöt oli onneksi päiväkodissa hetken aikaa, että sain ihan oikeasti olla puhumatta, mutta tyttöjen saavuttua kotia, oli molemmilla niin paljon asiaa, että pakkohan siinä oli omakin suu avata.
Päivällä kun sain hetken omaa aikaa, pääsin mun lempipuuhaan, haaveiluun <3 Lämmitin mustaherukkamehua, kaivoin läjän vanhoja lehtiä sekä ihania joulukirjoja kaapista ja selailin niitä. Etsin kauniita kuvia ja ihania ideoita. Samalla tein lahjalistaa mitä kellekin ostan. Nytpä vain pitäisi rientää kauppaan ja aloittaa ostelu. Onneksi mulla on jo pari pientä pakettia kasassa, joten ihan nollista ei tarvitse lähteä. :)
Löysin muuten tuon ihanan sinkkisen kynttilänjalan paikalliselta facebook kirpparilta 2e:n hintaan. Pakkohan tuo oli käydä nappaamassa meille <3 Nyt kun lapset nukkuu, niin on hyvä syy taas vetäytyä sohvan nurkkaan kera ipadin ja upputua pinterestin ihanaan maailmaan ;)

torstai 9. lokakuuta 2014

Syksyn sairastelua

Täällä sataa vettä oikein urakalla, harmaa ja synkkä syksyinen päivä. Meillä on pinempi neiti ollu flunssassa jo pidempään, mutta nyt se on mennyt korviin ja täällä kotona ollaan tämä viikko hoideltu pientä toipilasta. Tympeää nämä kamalat nuhat, kuumeet ja kovat yskät. Pikkuiset on niin raasuja, nenät valuu ja yskä joka häiritsee, varsinkin unta. Noh, jospa se tästä taas.
Jotain piristystä tänne harmaan arjen keskelle täytyi saada ja niinpä eilen syötiin herkkuvälipala. Lämmintä kaakaota kera kermavaahdon ja mummon leipomaa pullaa. Kylläpä se vain maistui tälläiselle vähän isommallekin tytölle ;)

perjantai 5. syyskuuta 2014

Ihanaa, Viikonloppu!

Meidän ensimmäinen työviikko on takana. Tänään meillä oli vapaapäivä, niinkuin jokainen perjantai, ainakin vuoden loppuun asti. Kylläpä viikonloput taas tuntuvat erilaisilta, niitä saa oikein odottamalla odottaa :) Mulla oli tarkoitus aloittaa heti aamusta siivoilut, mutta toisin kävi. Nuorimmainen tyttö käytettiin aamusta lääkärissä kovan flunssan vuoksi, mutta korvat olivat onneksi puhtaat. Eli jotain ohimenevää virusta sitten taitaa olla. Kun nuorimmaisen sain päikkäreille, niin olin niiin väsynyt, että oli pakko ottaa "pienet" päikkärit itsekin. Nehän venähti yhtä pitkäksi tytön kanssa ja nukuin kaksi tuntia eli se siitä siivoiluista. Niin, että kenellehän tämä uusi arki onkaan rankinta :D Iltapäivällä sitten vihdoin pääsin mopin ja imurin varteen ja sain siivoilut aloitettua.
         
Aurinkoista viikonloppua kaikille! :)

maanantai 1. syyskuuta 2014

Uusi arki

Niin se syksy on tullut, pihlajat pullistevat täynnä punaisia marjoja kertoen syksystä. Kesää ja helteitä jäädään kyllä kaipaamaan, vaikka onhan tämä syksykin kaunista aikaa. Meillä on alkanut uusi arki ja ensimmäisestä päivästä ollaan selvitty voittajina. Koko porukka ollaan kyllä ekan päivän jäliltä aika väsyneitä, mutta ehkäpä aikaisiin aamuihinkin jossain vaiheessa tottuu. Tytöillä ensimmäinen päivä päiväkodissa meni hyvin ja itse selvisin ekasta työpäivästä ehjin nahoin. Parhainta oli, että kumpikaan lapsista ei jäänyt itkemään perään, vaan molemmat menivät reippain mielin leikkimään. Tosin pienemmän kohdalla uskon, että kun totuus paljastuu ja sama homma toistuu joka aamu, niin mieli voi jossain vaiheessa muuttua.
Nyt me lähdetään vaatteiden vaihtoon ja iltasatuja lueskelemaan. Täältä toivotetaan kaikille Hyvää Yötä! :)


torstai 14. elokuuta 2014

Arjesta irtaantuminen

Lähdettiin tänään ystävän ja hänen siskonsa kanssa ajelemaan kohti Ilmajokea, jossa meitä odotti satumaisen ihana puoti. Nimen varmaan voitte jo arvata, Mallan Makeat ;) Voi herran jestas mikä ihanuus puiden lomasta paljastui. Kun puodin ovista astui sisään, niin kaikki muu unohtui, niin herkullisen näköinen paikka oli. Puodissa hyllyt notkuivat mitä ihanimmista esineistä ja kahvilan puoli pullisteli mitä ihanimmista herkuista, kunpa jokaista olisi voinut maistaa. Meidän onneksi Greengaten uutuudetkin oli tulleet pihaan, joita päästiin ainakin osittain ihailemaan. Ja voin kertoa, että ihania olivat! Taitaa taas lompakko kiittää, kun uutuuksia pitää pitkin syksyn haalia. :D
Tämän ihanan reissun meille toteutti miehen äiti, joka tuli meidän lapsosia katsomaan. Kiitos siitä siis hänelle!
Paljastampa ostokset toisella kertaa, nyt on pakko lähteä iltapalalle ja jos menis ajoissa nukkumaan, kun yöt ovat olleet taas hieman risaisia..
Kauniita Unia! <3

Ps.Tämä ei ollut maksettu mainos, vaan silkasta hyvästä tahdosta suosittelen tätä putiikkia ihan jokaiselle! :)

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Viikonloppu

Ihanaa, että on viikonloppu! Nyt viikonlopuilla on taas jokin merkitys, kun miehellä on viikonloput vaapata ja saadaan touhata yhdessä kaikkea kivaa :) Meillä on koti ollut sellaisessa kaaoksessa pari päivää, että ajattelin tehdä oikein kunnon siivouksen. Mukavaa, että tavarat on edes pienen hetken omilla paikoillaan eikä joka nurkassa villakoirat juokse vastaan ;)
 Pitkiksi kasvaneista helmililjoista leikkasin muutaman kukkasen pieneen lasimaljakkoon ja vein ne kuistia koristamaan. Näiden kuvien myötä toivottelen mukavaa viikonloppua! :)

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Sairastuvalta

Hei!

Meillä täällä on oikein kunnon sairastupa. Mies sairastaa vatsatautia, vanhempi tyttö oli kuumeessa yhden illan ja nyt näyttää siltä, että nenä meinaa vuotaa. Pienempi tyttö taitaa lämpöillä ja hälläkin nenä vuotaa enemmänkin. Nenäliinan kanssa saa koko ajan kulkea, kun isompi huutelee, että jommalla kummalla nokka vuotaa.. Sais jo pikkuhiljaa nämä sairastelut riittää! Kovasti vain toivon, ettei tuo miehen vatsatauti muihin tartu..

Eilen kun pääsin pikaisesti kaupassa käymään, niin piti ostaa roppakaupalla hedelmiä. Josko tuo C-vitamiini antais pöpöille kyytiä. Onneks meillä lapset tykkää hedelmistä ja niitä kyllä syödään lähes joka päivä. 
         Jospa sitä lähtis jatkamaan noiden potilaiden hoivaamista!