Banneri

Banneri
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakennuslupa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakennuslupa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Isot pyörät pyörii

Eilen piti soittaa kaupungintalolle ja udella autotallin kohtaloa. Autotalli on mennyt ilman poikkeuslupaa läpi perjantain kokouksessa, joten nyt meillä on oikeasti lupa rakentaa! JESSS!! :) Nyt sitten lähteekin isot pyörät pyörimään sillä tänään pitää käydä tontilla harventamassa muutama puu pois autotallin alta. Perjantaina tai ensi viikon tiistaina tulee kaivuri joka alkaa kaivamaan. Ennen vappua eli viimeistään ensi viikolla porataan myös kalliolämpöreikä tontille. Voi että tätä hetkeä on odotettu, nyt meilläkin alkaa oikeasti tapahtumaan. Kohta saan tännekin laitettua ihan oikeita raksakuvia eikä pelkästään tylsää tekstiä ;)

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Rakennuslupa

Meillä on nyt rakennuslupa puoliksi hallussa. Meillä on rakennuslupa talolle, mutta ei vielä autotallille. Kannustalo oli piirtänyt väärin meidän autotallin asemakaavaan, siihen oli tehty vain varaus sille, MURRR!! Eihän me tätä aikoinaan hoksattu, mutta ei hoksannut meidän Harjakainenkaan. No onneksi Harjakainen pelasti meidät ja raapusti illalla uusiksi tuon asemakaavan, jotta saimme heti seuraavana päivänä paperit uudestaan kaupungintalolle vetämään. Huomenna eli maanantaina on uusi kokous ja saas nyt sitten nähdä kuinka sen isomman autotallin kanssa käy. Nyt kovasti näyttää siltä, että läpi sen pitäisi mennä, mutta kaupungintalon tyypit tietäen siellä voi sattua vielä mitä tahansa...

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Sähkösuunnitelma ja rakennuslupa

Perjantaina istuttiin sähkömiehen kanssa alas ja suunniteltiin valaistusta, pistorasioiden ja katkaisijoiden paikkaa ym. Aikaa tähän kului 2,5h ja tuntuu, että vielä paljon jäi mietittävää. Suurimmaksi haasteeksi nousi katkasijoiden paikat. Haastavaa on löytää niille joku järkevä paikka, mutta onneksi niiden tarkkaa paikkaa ei nyt heti tarvitse tietääkkään.

Perjantaina sain puhelun meidän Harjakaiselta (vastaavalta), joka kehoitti meitä viemään rakennusluvan pikimmiten kaupungintalolle, sillä maanantaina (eli tänään) on kokous, jossa selvitellään rakennuslupia. Nyt jos hyvä tuuri käy, niin meidän lupa käsitellään tänään ja parasta saattaa olla se, että meidän isompi autotalli menee pelkällä virkamiespäätöksellä läpi (en kuitenkaan ole kovin optimistinen että näin kävisi) ja mitään poikkeuslupaa ei tarvitttaisi. Määhän sain jo autotallista kieltävän päätöksen, että sitä ei missään nimessä saa rakentaa, mutta näin siellä kaupungintalolla asiat toimii; pärstän perusteella kaikki jutut päätetään. No väliäkös tuolla, kunhan vain tuosta autotallista tulisi myönteinen päätös. Pidetään peukut pystyssä, että rakennuslupa olisi jo tänään takataskussa ja hommat saataisiin heti käyntiin lumien sulettua.