Banneri

Banneri

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Hiljaiseloa

Blogin suhteen on tullu vietettyä hiljaiseloa, kun raksallakaan ei ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Siellä on menty hitaasti, mutta varmasti eteenpäin maalausten ja pakkelointien suhteen. Yläkerrassa 2 pienempää huonetta on maalattu lopullisella värillä kahteen kertaan. Tytön huoneesta puuttuu enää yhdeltä seinältä tapetti. Yläkerran wc on maalattu lopullisella värillä kertaalleen ja huomenna saan maalattua sen toistamiseen. Sitten sinne yhdelle seinälle tapetti ja se olisi seinien osalta sitten siinä.
Yläkerran aula vaatii vielä hionnan, pakkeloinnin ja hionnan, niiin senkin saisi pohjamaalata. Alakerrassa kuisti, keittiö ja kodari ovat pohjamaalattu. Huomenna pohjamaalaan olohuoneen ja toivon mukaan ensi viikon alussa saan pohjamaalattua ruokailuerkkerin. Alakerran aula ja portaitten takana oleva seinä kaipaa vielä pakkelia reilusti ylleen ennenkuin ne ovat maalauskunnossa.
Takkakin on laattoja vaille valmis. Ensi viikolla pitäisi alkaa laatoitukset, niitä odottelenkin innolla. Kylppärin seinälaattojen kanssa kävi hieman huonosti. Niiden toimitus menee kesäkuun alkuun, tehtaalta oli ko. laatta totaalisesti loppu. Noh, eipä tuonkaan kanssa ole kiire, kyllähän ne seinään kerkeävät. Ensi viikon loppupuolella tai sitten sitä seuraavan viikon alussa päästäänkin yläkerrassa tapetoinnin kimppuun. Suurin osa talon tapeteista onkin jo hankittu. Muutamia viime hetken ihastuksia tapettien suhteen tapahtui, joten viimeinen suunnitelma niiden osalta hieman muuttui. Pääasia on, että kaikki seinäpinnat on päätetty, niin eipä tarvi enää niitäkään murehtia.
"Murheenkryyni" = portaitten taustaseinä
Vas. "ylimääräinen" huone. Oik. tytön huone"
Takka
Keittiö + Ruokailuerkkeri
Ruokailuerkkeri

9 kommenttia:

  1. Huh, onpas teidän raksalla siistiä, ihan kateeksi käy. Hienosti ootte edenneet! Pohjamaali saa ihmeitä aikaan.
    Meillä kävi aika huonosti tuon porrasseinän kanssa, aika loppui kesken, tasoite loppui kesken ja maali loppui kesken. Lopputulos ei tosiaan ole onnistunut. Täytyy varmaan jossain vaiheessa yrittää korjata vahinkoja. Tai sitten vaan tauluja niin, ei soheröt pistä silmään :-)

    VastaaPoista
  2. Iso talo = isosti tekemistä :D Lopputulos tulee olemaan varmaan aivan ihana!

    Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa tuosta raksan siisteydestä, wau! :)

    Tuo ruokailuerkkeri on aivan ihana ja iso!! Meillä oli edellisessä kodissa tosi iso ruokailutila, nyt se kutistui pieneksi...rakentaminen on valintoja täynnä.

    Tsemppiä teille ja kohtahan me nähdään niitä tapettikuvia! :D

    VastaaPoista
  3. Äläs nyt höpise siellä, teillähän on tapahtunut vaikka ja mitä! Nuo joka vaihe tarvitaan, jotta talo valmistuu ja pakkelointi on sitä hitainta hommaa.. Ihanaa että osassa on jo valmis maalipinta ja takkakin jo hienosti edennyt! Harmi kun joudutte odottelemaan niitten laattojen kanssa, mutta siinä välissä ehtii tehdä kaikkea muuta! Tsemppiä ja raksailuintoa! <3

    VastaaPoista
  4. Johanna, meillä olikin kuvauspäivänä eli lauantaina siivoilut tuolla apurien kera, niin saatiin ihan mukavasti paikkoja puhtaaksi. Yläkerta on kauttaaltaan noin siisti, mutta alakerta vain osittain :D Olkkari ja alakerran makkari on kaaoksen vallassa ;)Meillä loppuu varmaan hermot sen ison seinän kanssa.. Mutta onneks on tauluja ja kaikkia kivoja tarratekstejä, jotka voi laittaa pieniä virheitä piilottamaan.

    Eeva, no näinhän se on. Tai ainakin tää kaks kerrosta vie aika paljon aikaa. Heh, kerrankin meillä on tuolla siistiä xD
    Ruokailuerkkeriä isonnettiin pariinkin ootteeseen ja oisko sillä kokoa n.8m2 tai päälle. Toivottavasti on soppelin kokoinen. Kiitos tsempeistä ja jep, kohta pääsen kuvaamaan ihan oikeesti lopullista pintaa :))

    Leena, Kyllähän tuolla on tapahtunu, mut nyt vaan on sellanen tunne, että vaikka jotain tapahtuukin, niin mikään ei oikeesti mee eteepäin.. Jospa se taas tästä :) Kiitos, intoilua tarvitaan :))

    VastaaPoista
  5. Koko ajan kuitenkin etenee!!!
    Meilläkin tuskaisen hitaassa vaiheessa remppa - oikeastaan pikkujuttuja enää puuttuu, mutta putkimies ja sähkömies ei tahdo keritä, ja niinpä timpurinkin työ sitten seisoo...

    VastaaPoista
  6. Ei kun vappua sinne! Kyllä se siitä sanoin minä kun lupasin että olohuone on valmis vapuksi - ei tullut - murheenryynini on myös seinä, noin 2.5 m leveä - korkeus normaalia kookkaampi.
    Viimeinen tasoite tarkistus puuttuu ja sitten maalaus - mutta aina tulee jotain jota pitää tehdä ennen sitä :-(

    VastaaPoista
  7. Nipsu, kiitos! :)

    jaana, kyllä se tästä pikku hiljaa :) tuo on kurjaa, jos jonkun hommaa joutuu odottamaan ja samala kaikkien muittenkin hommat seisoo, ei kiva! =/

    Ukko-tonttu, kiitos ja samoin sinne! :) Tutulta kuulostaa tuo, että pitää tehdä aina jotain "pientä" ennen kuin... Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  8. Pikku hiljaa... kyllä se valmiiksi tulee:)

    VastaaPoista