Banneri

Banneri

tiistai 25. marraskuuta 2014

Yläkertaa

Moikkista!
Viikonloppuna aloitettiin jo joulun valmisteluilla. Ensimmäiset valot syttyivät ikkunaan ja olohuone sai jouluiset verhot. Vähän vaiheeseen tuo joulun laittaminen jäi, mutta jospa sitten tällä viikolla taas pikkuisen lisää. Viikonloppuna pienimmän ollessa päikkäreillä kuvailin muutaman räpsyn meidän yläkerran aulasta. Siitä ei ole tainnutkaan olla hirveästi juttua täällä.
Yläkerran aula on myös yksi mun suosikeista meillä. Aulatila on otettu ns. hyötykäyttöön ja siihen tehtiin tv-huone. Edelleenkin tykkään meidän ratkaisusta ja siitä, että tuohon huoneeseen valittiin isot ikkunat ja pariovet. Tämä tuo mukavasti valoa muuallekin yläkertaan. Telkkuhuone on vielä toistaiseksi ollut aika vähällä käytöllä, mutta uskon senkin muuttuvan, kunhan tytöt kasvavat. Yläkerta jääkin joulun osalta aika pliisuksi, kun siellä niin vähän ollaan.
Viime yönä tuli nukuttua vain muutama tunti, joten ajatukset eivät luista enää tähän aikaan iltapäivästä kovinkaan kummoisesti. Näiden kuvien myötä toivottelenkin teille mukavaa loppuviikkoa! :)

5 kommenttia: