Banneri

Banneri

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Koiran kuulumiset ♡

Pääsiäinen on mennyt vähän niinkuin sivussa. Onneksi parina päivänä aurinko on paistanut ja ihan oikeastikin vähän lämmittänyt. Ollaan ulkoiltu ja yritetty rapsutella tuota pientä karvaturria sydämemme kyllyydestä. Koirulin kunto on aikalailla sama. Virtaa ja halua sillä riittäis liikkumiseen vaikka kuinka. Jos parantuminen olisi tahdonvoimasta kiinni, niin meidän koira olisi jo terve. Jotain hyvin pientä liikettä oikeaan tassuun on tullut, mutta ei mitään ratkaisevaa. On se yrittänyt rapsuttaa itseään, mutta kun jalka nousee vain ylöspäin eikä tee muuta, niin eipä sillä oman kuonon rapsuttelu onnistu. Mun pahin pelko on ollut juurikin se, että me joudutaan päättämään milloin koiran päivät ovat loppu. Tämän ajatuksen kanssa kamppaillaan ja mietitään, että kauanko toisen voi antaa tämmöisenä olla. Taas olisi kristallipallolle käyttöä..

19 kommenttia:

  1. Voi toista!
    Toivottavasti osaatte tehdä oikean ratkaisun. Nämä ovat niin vaikeita asioita.
    Hyvää pääsiäistä teille ja hauvalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, päätös vaikeimmasta päästä! :(

      Kiitos ja samoin sinne!

      Poista
  2. Hei. Kaikella ystävyydellä minä sanon teille että tehkää lopettamis päätös mahdollisimman pian, koska koira kärsii todella paljon ja sillä on varmasti paljon kipuja tuosta tilanteesta. Annat koirallesi parhaan lahjan siitä mitä hän on antanut sinulle , tehdä se lopettamis päätös. Se on todella raskas mutta oikea päätös. Minulla oli 36 vuotias hevonen joka lopetettiin vuosi sitten koska ei enää päässyt liikkumaan ja eihän se ole eläimen elämää jos se ei pääse enää liikkumaan joten hevoselleni annettiin piikki ja pääsi lepäämään hänen omalle laitumelle. Päätös oli todella raskas mutta oikea. Kaikkea hyvää teille ja päästäkää koiranne lepoon sen hän on ansinnut kaikkein eniten. Voimia teille . T-arja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silminnähden koira ei kärsi, ei ole kipeä. Tänäänkin ollut oikein leikkisällä tuulella, ollaan leikitty niin miten pystyy. Innoissaan olisi lähdössä meidän mukaan joka paikkaan jne. Sehän tästä tekeekin niin vaikeaa.. Jos koira olisi kipeä tms. niin päätös olisi tehty. Toki koira ei voi elää koiranarvoista elämää ilman liikkumiskykyä, mutta kun tästäkin voi, jos hyvä tuuri käy, parantua.

      Mutta ymmärrän ajatuksesi!

      Poista
  3. Voi poloista! On ne lemmikit niin äärettömän rakkaita perheenjäseniä. Toivotaan, että hauva saataisiin vielä kuntoon ja lisää yhteisiä hetkiä olisi tiedossa. Jään seurailemaan, miten hauvan vointi etenee. Voimia - mitä ikinä sitten tapahtuukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Niinhän ne on ja kun monta vuotta meilläkin on jo yhteistaivalta takana, niin se luopumisen tuska on kyllä kova.

      Poista
  4. Huija, kuinka vaikea tilanne!
    Haleja pienelle<3 ja voimia teille kaikille!

    VastaaPoista
  5. Toivottelen teille myös jaksamista ja voimia!Tilanne on vaikea ja raskas,mutta uskon että ratkaisu tapahtuu kun on sen aika.Ja ihmeitäkin joskus tapahtuu.
    T.Asta

    VastaaPoista
  6. Vantaan eläinsairaala Aisti voisi ehkä auttaa siellä loistava neurologi.Aina kannattaa yrittää...kosketti niin kun meillä samanlainen hauveli kotona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aistia meille jo suositeltiinkin, mutta kustannukset kun laskettiin, niin jouduimme tekemään päätöksen, ettei koira viedä sinne hoitoon. Nyt vain toivotaan, että se toipuisi ilman sen isompia leikkauksia.

      Poista
  7. Jaksamista sinne vaikean tilanteen kanssa <3

    VastaaPoista
  8. Voi ei!!! Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin ja sesse paranee pian! Tsemppiä kovasti kaikille, etenkin Aatulle! Tuli aivan itku. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niitä tarvitaan! Täälläkin on monet itkut itketty, mutta nyt elämä hieman tasaantuu.

      Poista