Banneri

Banneri

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Takapakkeja. . .

Nyt on kaikkien kiireiden keskellä jäänyt kyllä tämä blogin päivittäminen. Jotenkin tuo aika on mennyt niin kovalla vauhdilla eteenpäin, että perässä ei meinaa pysyä. Enpäs ole kyllä tähän koneelle kerennyt istahtaakkaan aina kuin iltaisin ja silloinkin vain hetkeksi. No kuulumisia. Kaivinkone pyörähti parina päivänä meidän tontilla, jolloin tehtiin autotaliin ja taloon täytöt. Samoin täytemaata tuotiin pihalle. Ekana päivänä kaivurille sattui pieni "haaveri" ja siitä pääsi yht'äkkiä kaikki öljyt naapurin tontille. Sehän tarkoitti sitä, että hommat seisoivat kutakuinkin 4 tuntia, ennenkuin öljyä oltiin saatu hankittua ja kaivinkone pääsi taas hommiin. Kun kaivinkone oli saanut hommansa valmiiksi, mies huomasi, että talon ja autotallin täytöt olivat tehty liian korkealle ja hiekkaa pitäisi saada kutakuinkin 5cm pois. Eihän se auttanut kuin alkaa lapiohommiin. Hieman kyllä turhautti tehdä tuota samaa työtä kahteen kertaan, mutta minkäs teet.
Autotallin täytöt menossa.
     
Autotalli täytetty   

Autotallin seinän vierus laitettu kuntoon
Takapihalle tuotu "roskamaata"

Autotalliin menevä tie valmis
Tie etuovelle valmis

Tämän jälkeen alkoi styroksien laitto taloon ja sen terasseille. Näitä hommia mies ja hänen pikkuveli paiskivat kaksi pitkää päivää. Tämän viikon lopussa hommat tulivat valmiiksi, mutta... Täällä oli tänään heti aamusta ihan hirvittävä tuuli. Kun mies päivällä meni raksalla odotti siellä järkyttävä näky (itse olin myös niin järkyttynyt, etten tajunnut edes kuvaa ottaa). Suurinosa styrokseista oli lähtenyt taivaantuuliin. Jopa kiinni olevat styroksipaketit olivat auenneet (onneksi ei kaikki) ja osa niistäkin oli levinnyt pitkin tonttia. Pisti kyllä todella harmittamaan, siis suoraan sanottuna vi***tamaan, tämä ikävä vastoinkäyminen. Kahden päivän työ täysin hukkaan heitettyä... Eihän se auta kuin aloittaa homma huomenna alusta.

Ps. Lattian valu on sovittu 20.päivä tätä kuuta, muistaakseni. Tai siis meidän fiksu Harjakainen oli tämän sopinut jo ennen juhannusta. Hän on hoitanut betonit ja sliipparin paikalle. Meillä oli ajatuksena soitella näitä tällä viikolla, mutta olisimme olleet auttamattomasti myöhässä mikäli olisimme halunneet lattian valun ennen paketin saapumista. Joten luojalle kiitos, että meillä on omatoiminen Harjakainen, joka oikeasti pitää huolta meistä rakentaja poloisista ;)

Pps. Nyt saa sanoa jo, että talopaketti saapuu tässä kuussa, hyvällä tuurilla jo 3 (!) viikon päästä! : ))

perjantai 24. kesäkuuta 2011

                                               Hyvää Juhannusta!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Lyhyestä virsi kaunis:
Oikeastaan viimeisen viikon sisällä ollaan saatu (tai mies ja apuri(t) ovat saaneet) asiat sille mallille, että huomenna tulee kaivuri tekemään taloon ja autotalliin sisä- ja ulkotäytöt.
Kuvat puhukoon puolestaan :D

Tässä vielä terassi laittamatta






Kaikille, joilla sydän jätti yhden lyönnin väliin; kyllä, sokkeli on rapattu ;) Älkää muuten kysykö miksi styroksit tulee yli (ne kuulemma katkastaan jossain vaiheessa samalle tasolle sokkelin kanssa) ja älkää kysykö miks tuo musta juttu (jonka nimeä en nyt millään muista) tulee noin pitkälle. Se oli Harjakaisen käsky :)
Autotallista ei ollut nyt yhtään järkevää kuvaa, joten niitä taitaa tulla sitten huomenna.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Eilisen aikaansaannoksia

Talo on valmis tai siis sen muuraukset on  ;) Eilen miehet saivat autotallin hyvälle mallille. Kiitos siitä kuuluu apureille, miehen kahdelle veljelle. =) Onneksi sää on suosinut, vettä ei ole pahemmin sadellut eikä nyt ole ollut liian kuuma, niin raksallakin on ollut mukavampi ahertaa. Tänään onkin sitten "vapaapäivä" raksasta, koska mies on koko päivän/yön töissä. Torstaina aherrus jatkuu, mikäli sää suosii.

 
Autotallista puuttuu vielä reipas kierros harkkoja
Autotalli & Varasto sivusta kuvattuna

Talon muuraukset valmiit


maanantai 13. kesäkuuta 2011

Sokkelia

Sokkelin teko on ollut odotettua hitaanpaa puuhaa. Meillä harmaita hiuksia aiheuttaa nuo meidän talon tuhannet kulmat ja meidän talon etureuna. Etureunaa on kuulemma ollut hankala saada oikeaan korkoon ja siinä on mennyt joka ringissä miltein puoli työpäivää, että sen on saanut kulkemaan niinkuin pitääkin. Nämä ovat hidastaneet työntekoa aikasta paljonkin. Toinen iso syy on ollut miehen ajanpuute. Hän on joutunut olla niin paljon töissä, että viikossa on ollut 2-3 päivää tai paremminkin iltapäivää/iltaa aikaa tehdä näitä rakennus hommia. Tällä hetkellä voidaankin onneksemme todeta, että onneksi meillä ei ole mihinkään kiire ;) Ollaan me kuitenkin hyvällä mallilla sillä talosta on jo 3kierrosta muurattu ja 1 jäljellä. Sitten on vielä autotalli, joka pitäisi olla huomattavasti nopeampi homma.

Ruokailuerkkeri

Kuvan vasemmassa reunassa khh:n terassi, oikealla lämmin kuisti

Khh:n terassin tolpille jätetty kolo

Autotalli vielä ihan alkutekijöissä

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Nimikyltti ja kirppislöytö

Viikonlopun aikana tontille tupsahti nimikyltti. Kyltti on ihan hyvä olla nyt jo olemassa, ettei jokaisella tavaran tuojalle tarvitse selittää missä tontti sijaitsee.


Taannoin löysin paikalliselta kirppikseltä ihanan ison ja ruostuneen maitotonkan. Sehän piti napata heti matkaan. Tällä hetkellä se ajaa asiansa "kukkalaatikkona". Laitoin tuohon nyt tuollaisen Lumihiutale(?) amppelin, mutta joku sievä istutuskin olisi kiva. Ajatuksena olisi jotain hennon vaaleanpunaista ja muraattia.

Raksallakin tapahtuu hitaasti, mutta varmasti. Eilen siellä revittiin muovit ja harkot pois anturan ympäriltä ja vissiinkin merkattiin tulevan kivijalan paikkaa, jos oikein ymmärsin ;) Kuvia tulee varmasti viikonlopun jälkeen, jolloin muuraus hommien olisi määrä alkaa.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Valu

On meillä vain hyvä Harjakainen. Kaupungintalolta jonkun hepun olisi pitänyt tulla tarkistamaan, että raudoitukset on anturaan tehty ja sen jälkeen olisi vasta ollut lupa valaa. Kaupungintalon työntekijöillä oli muka niin kiire, että olisivat kerenneet tulla vasta ensi viikolla, joten Harjakainen päätti hoitaa asiat puhumalla selviksi ;) Eli valulupa saatiin, mutta kun mies eilen soittteli betonifirmaan, niin ei heillä ollutkaan aikaa valuulle tällä viikolla. Tyydyttiin kohtaloon ja sovittiin valu ensi maanantaille. Tänään kuitenkin puolen päivän jälkeen saatiin betonifirmasta puhelu, että he kerkeävätkin tulla jo tänään paikan päälle. Miehelle tuli hieman hoppu soitella talkoo porukkaa kasaan. Onneksi saatiin molempien isät ja miehen pikkuveli auttamaan näin lyhyellä varoitusajalla. Niinpä betonifirma kaarsi meidän pihaan neljän kieppeillä ja valu saatiin hoidettua puoli kuuteen mennessä :)






Nyt vain odotellaan betonin kuivumista ja sen jälkeen alkaakin sitten näkyvämpi työ : )