Banneri

Banneri

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kaappeja siellä, kaappeja täällä :))

Vaikka se perjantaina 13.päivä tänään olikin, niin silti meidän kodin kalusteet löysi tiensä perille. Siitähän ei vielä tässä vaiheessa voi olla varma, että onko tavaraa tarpeeksi, oikean kokoista jne.. mutta suurin osa on kuitenkin paikalla (siis raksalla) :) Onneksi meillä oli tarpeeksi miehiä kantamassa tavaroita, niin homma hoitui sutjakasti, tuhannesti kiitoksia vain kaikille apureille! :) Vettäkään ei satanut kuin kolmen viimeisen kaapin kohdalla, joten ei ihan huonosti ;) Voi sitä riemun ja ihastelun määrää. Nyt vain pitäisi jaksaa/malttaa odottaa, että kaikki on paikoillaan. Muutamia kaappeja siellä onkin jo koottu, joten tästä on hyvä hommia jatkaa. Nyt on jo kyllä mielessä muutama kaappiratkaisu jonka tekisin toisin..Siis ihan vain ulkonäöllisiä juttuja..Pieniä juttuja, mutta ne hieman harmittaa. Tosin vielä ei saisi arvostella, kun ei ole valmista, mutta mutta...

Khh, tähän tulee pesukoneet ym. päälle.
Kodarin kaapistot
Alakerran wc
Laatikot lähempää
Keittiö
Tasoja ja muutama keittiön kaappi
Yläkerran wc
Tytön huoneen kaappi. Vetimet ja koristelista puuttuu
Katkasijoita jo aika mukavasti paikoillaan :)

25 kommenttia:

  1. Niin oli kyllä kaunista! Täydellinen siitä tulee <3

    VastaaPoista
  2. Ihania kalusteita. Meille tulossa samanlaista kkh ovet ja ne vessan ovet oli kans ihanat! Varmasti hieno päivä tuo kun kalusteet saapuu. Sitä odotellessa... hyvä katsella muiden omia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä oikein mukavaa sarjaa molemmat :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Oon Nonnukan kans samaa mieltä - täydellinen siitä tulee :) Varmaan hyvä fiilis, kun kalusteet on paikalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä vielä kovasti odotellaan, että kalusteet olisi paikoillaan tai siis kaikki, mutta malttia tää homma vaatii ;) On se vain hieno tunne, kun tietää, että koko ajan lähemmäksi muutto tulee :)

      Poista
  4. Edellisten kanssa olen samoilla linjoilla - kaunista!! Sulla tuntuu olevan tasaisen varma maku, tiedät mitä haluat. Sen vuoksi uskon, että lopputulos on upea :D Tuossa vaiheessa taisi itselläkin olla hieman epäluuloa pinnassa, mutta kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No tasasen varmasta en tiiä, mut kyl mää tiiän mitä haluan :D Toivottavasti epäluulo karisee, kun kaikki kalusteet löytävät paikoilleen :)

      Poista
  5. Ikeaan pitäisi mennä, oliko se nyt Kuopiossa se uusi?
    Toisaalta houkuttelee eräs toinen vaihtoehto kodariin, se että teen ne kaapit ja ovet itse, kuten pöytätasot, toki valmiista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Kuopiossa se taisi olla :) Hui, siinähän on ihan hirvee homma, jos ite alkaa tekemään. Toisaalta, niillä olis ainakin sitten enemmän tunnearvoa :)

      Poista
  6. Meillä on kodinhoitohuone suunnitteluasteella ja haluaisimme myös koneet vähän ylemmäs kuin lattianrajaan. Onko nuo teidän kaapistot siinä alla vahvistettu jotenkin vai lyöttekö pesukoneenkin ihan vaan tason päälle ja luottaen että kestää? Electroluxilla olisi ihan joku virallinen metallilaatikosta jossa vahva runko koneiden alle mutta maksaa kyllä kivasti... Niin ja onko nuo kaapistot mistä ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt oikein muistetaan, niin niitä ei ole mitenkään sen kummemin vahvistettu, ainoastaan laitettiin nuo alakaapit seisomaan 6:lla jalalla suunnitelun kolmen sijaan. Kaapistot tulee Huushollikeittiön kautta ja se oli melkeinpä ainut firma, joka suostu tämän tekemään. He kyllä vakuuttivat, että tämän pitäisi kestää ja ainakin ystävälläni on nyt 3 vuotta kestänyt ilman ongelmia :)

      Poista
  7. Noilla kaapeilla saa niin nopeaa valmiin näköistä:)
    Ja AINA löytyy jälkeenpäin muutettavaa, vaikka kuinka hyvin olisit asiat miettinyt. Nyt nautit vain!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia rohkaisevista sanoista. Niinhän se taitaa olla, että aina on jotakin minkä olisi tehnyt toisin :) Yritän nyt vain nauttia näkemästä :)

      Poista
  8. JIHUUUUUU!!!! Kalusteet ovat saapuneet ja KAUNIIT sellaiset!!!! erityisen ihanat olivat vessan ja tytön huoneen kaapistot! Uskon, että lopputulos on aivan loistava ja saat iloita hyvistä valinnoista! Itselläkin muutama juttu, minkä tekisin toisin, mutta ei niitä kauaa kannata miettiä. :) Ihana koti on täydellinen, kun sen sisällä asuu kaikki rakkaat. kaikki muu on sen rinnalla toisarvoista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! ite kans ihastuin niihin totaalisesti ;) Ja ihan oikeessa oot ja ihanasti sanottu, ne ihmiset sen kodin tekevät, ei kalusteet <3 Kiitos Leena!

      Poista
  9. Hienolta näyttää!

    Kummasti alkaa näyttämään erilaiselta kun noi kaapistot saa asennettua paikoilleen. Minäkin oon nyt kodinhoitohuoneessa kattellut ja miettinyt, että ehkä sittenkin olisi pitänyt muutaman kaapin paikkaa vaihtaa niin kuin jossain vaiheessa suunnittelin. Niin ois saatu toiselle seinälle avarampaa ilmettä, mutta sitten kuitenkin, myös tälle toiselle ratkaisulle on hyvät perusteet, miksi tähän päädyttiin. Ei passaa liikaa nyt enää tuumailla eikä ainakaan harmitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Parempi kun ei enää mieti mitä ratkaisuja tuli tehtyä. Tehty mikä tehty ja niiden kanssa on vain elettävä :) Ja ainahan kaikilla on puolensa.

      Poista
  10. Hienolta näyttää! Meillä on myös pesukone ja kuivausrumpu nostettu kaapiston päälle. En tiedä, onko kaapeissa mitään ihmeempiä vahvistuksia, mutta hyvin toistaiseksi ovat pysyneet. Iskun suunnittelija ei pistänyt yhtään asiassa vastaan... On muuten tosi hyvät korotettuina, en taatusti enää laittaisi edestä täytettävää konetta lattialle. Ainoa ongelma lyhyellä ihmisellä on ylttyä (nähdä) koneen ylälaidassa oleviin pesuainelokeroihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) kiva saada lisää kokemuksia noista pesukoneen sijoittelusta :) Tuota en muuten ookkaan aatellu, että "ongelmia" saattaa tulla pesuaineiden suhteen, itsekin olen lyhyt, joten pitää hommata jakkara xD

      Poista
  11. Hei! Surffailin netissä ja eksyin tänne :) Saanko kysyä miltä budjetti tällä hetkellä näyttää; tuleeko ylityksiä (jos olet aiemmin kirjoittant aiheesta niin en ole lukenut)? Me ollaan muutettu Teri-talojen täyskaksikerroksiseen Victoria-malliston taloon vuodenvaihteessa ja tyytyväisiä ollaan oltu. Rakennettiin itse ja ulkona vielä täysi kaaos.. Ihan hiljan vasta olen alkanut kirjoitella blogia, mutta tulevaisuudessa kuvia tulee tasaisen tappavaan tahtiin. Käypä kurkkaamassa satunen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Satu, kiva kun jätit puumerkin :)
      saa kysyä ja tällä hetkellä ihan budjetissa ollaan (mikäli kirjanpitäjä eli minä olen ajantasalla ;) ) Ylityksiä ei pitäisi tulla, mutta kirjoittelenpa aiheesta lisää jossain vaiheessa :)

      Pitääpäs pistäytyä vastavierailulla jahka kerkiän :)

      Poista
  12. Moi, Mistäköhän olette nuo makkareiden kaapit hankkineet ja kuinka paljon tuollaiset maksaa? Meillä on tulossa pienimuotoinen makkareiden kaapitus vastaan myös. Entä oletteko mahdollisesti miettineet saisiko tuota yläkerran vinon katon osaa jotenkin täytettyä kaapeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,
      Meidän makkarin ja samoin tytön makkarin kaapit on hommattu samasta paikasta mistä keittiön, vessojen ja kodarin kaapistot eli Huushollikeittiöiltä. Nettisivut löytyy googlaamalla :) Meidän ja tytön makkarin kaapit taisi tulla maksamaan yht. 1400e, ei ainakaan kovin paljoa tuosta heitä. Tuon vinon osan kaapitusta ei olla sen kummemmin mietitty, kun tarvetta ei ole suuremmalle, mutta kannattaa kysellä keittiöfirmoilta, että onko heillä jotain ajatuksia asian suhteen :)

      Poista