Banneri

Banneri

torstai 27. syyskuuta 2012

H-hetki lähestyy

En oo jaksanu/kerenny/viittiny vähään aikaan kirjotella. Hommat edistyy, mutta mitään raportoimisen aihetta, varsinkaan kuvien kera, ei oo oikeestaan ollu. Sellasta pikkunäpertelyä, jota ei oo viittiny kuvailla :D Noh, joka tapauksessa, niin se H-hetki vain meillekin koittaa ja pian koittaakin. Viikonloppuna la tai su on muutto ja menolippu uuteen kotiin <3 Huomenna on käyttöönotto tarkastus (vai mikä se oli) ja sen jälkeen on toivon mukaan lupa muuttaa. Hommat on hanskassa ja hanskat ei oo hukassa, sillä koti taitaa olla muuten valmis (meidän osalta), mutta ehkä 4 listaa pitää vielä kiinnittää + kaikki koristelistat keittiöiden ym. kaappien päältä. Ne 4 listaa hoidetaan alta pois ennen tavaroiden kuskaamista sisälle. Loput laitetaan sitten kun ollaan muutettu, ellei niitä sitten keretä lauantaina laittaa. Näillä lopuille listoille annoin luvan jäädä, sillä sauna saatiin valmiiksi ennen muuttoa :) Joten aikasta hyvin, sanoisinko. Sähkäri joutuu tulla käymään ens viikolla, sillä termostaatit eivät ole tulleet ja 3 puuttuvaa spottia saadaan vasta ensi viikolla. Ei kuitenkaan onneksi mitään suurempaa, joten saa huoletta asettua taloksi :)) Kuitukin käytiin puhaltamassa meille, joten pääsen heti surffailemaan netissä ja raportoimaan kaaoksen keskeltä ;) Niin ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin meidän vessojen peilit tulee vasta ens viikolla, joten ne asennetaan sitten paikoilleen ;)

Muutama kuva vielä raksalta (osassa kuvissa on vielä kaaos, joka on jo kyllä siivottu, älkää välittäkö):

Sauna + suihku
Khh
Alakerran wc
Keittiö
Olkka, joka ei oo enää noin sotkunen + postilaatikko :D

14 kommenttia:

  1. JIPPII, JIPPII, JIPPIII!!!! Onnea uudelle Kodille! <3 Iso tsemppipotku vielä muuttorytinään, mutta sen sanon, että se on tän projektin mieluisin vaihe! ;D Ihanalta näytti kuvat uudesta, VALMIISTA Kodistanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sanos muuta :D Tsemppiä tarvitaan, mutta niinku sanoit, niin muutto taitaa olla projektin ihanan vaihe :)

      Poista
  2. Niin mahtavaa <3 Illalla pistetään luutut vielä heilumaan :) Eiks ollu muuten melko kom,ea toi postilooda ;) Oiva tuparilahja vai mitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos puunausavusta! :) Ja postilaatikko on ehkä maailman söpöin tuparilahja ;D

      Poista
  3. Ihanalta näyttää!! Ja kylppärissä on paljon samaa kuin meillä ja silti ihan erilainen.

    Kaunista on joka huoneessa!
    Tsemppiä muuttoon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos!! :) Tsemppejä tarvitaan tähän loppuun :) On se vain jännä, miten samanlaisista tiloista saa kuitenkin erinäköisiä :)

      Poista
  4. Voi että näyttää hyvältä!! Hyvällä maulla on valittu materiaalit taloon, kaunista :-)
    Isot onnittelut teille uuteen kotiin, voi onnenpäivää!! :-) :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja elä muuta sano! Onnenpäivä on kyllä aika kuvaava :D Tähän asti valinnat on miellyttäny omaa silmää, paitsi takkaseinän väri ei ollu edelleenkän ihan nappiin menny juttu, mutta se taitaa olla murheista pienin :)

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin! Teillä on valmiimpaa kuin meillä :D Ihanaa, kun pääsette muuttamaan :) Saitteko vanhan asunnon jo myytyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aijaa :D Mut mun tavoite oli, että sisältä ei saa jäädä juuri mitään tekemistä, joten tavoite on kyllä aikalailla täytetty ;) Vanha asunto piti olla myytynä, mut hommat meni puihin ja ehkä hyvä niin. Nyt yritetään uudelleen myydä ja jos ei mee, nii kai se jätetään vuokralle sitten? Kauheesti ei olla ressattu, vaikka varmaan pitäis.. Ressiä ollu nyt rakentamisesta kuitenkin sen verran, että se vieny voimat.

      Poista
    2. Ei tarvi stressata! Kyllä se varmasti menee kaupaksi. Täälläpäin on nyt kuulemma hyvät talomarkkinat :) Nautiskelkaa vaan nyt uudesta kodista! Asiat järjestyy varmasti :)

      Poista
  6. Ihana vaihe! Mukavaa muuttoa ja onnea uuteen kotiin! Kauniilta näyttää!

    VastaaPoista
  7. Tulin tänne facebookin kautta ja kyllä kannatti! :) Liityin samantien :)

    VastaaPoista
  8. Hei! Onko tuo saunan ovi savulasia/ harmaa? Meillä tulossa kylppäriin myös ruskeaa laattaa ja oven väri vielä mietityttää, mutta tuo näyttää hyvältä. Kaiken kaikkiaan kaunis koti teillä :)

    VastaaPoista