Banneri

Banneri

lauantai 30. lokakuuta 2010

Odottelua

Kovasti jo odotellaan, että kaupunki lähettäisi meille kaikki mahdolliset paperit tontista, sen tarkoista mitoista jne. Tämän jälkeen saisi lähteä hiillostamaan talofirmoja tekemään mahdollisimman hyviä tarjouksia. Ajatuksena on kysellä tuota Kannustalon Rauhala mallia ehkä Jetta-talolta, Kreivitalolta, Teritalolta ja tietenkin itse Kannustalolta.
Edelleenkin ajatukset ovat 1 1/2-kerroksissa talossa. Kuitenkin sitä miettii, että olisko se elämä helpompaa yhdessä tasossa asuttuna. Miten mm. lapsen/lasten kanssa rappusissa ravaaminen onnistuu? Tuleeko rappusissa ravaaminen jossain vaiheessa korvista ulos? Tuleeko jossain vaiheessa lapsen/lasten tavarat lojumaan molemmissa kerroksissa hujan hajan? Ärsyttääkö pyykkien (puhtaiden ja likaisten) kuskaaminen kerrosten välillä? Käykö alakerta jossain vaiheessa liian ahtaaksi, jos siellä on vain yksi makkari? Paljon on kysymyksiä ja mietityttäviä asoita. Uskon kuitenkin, että sitä tottuu elämään, sama kumpaan ratkaisuun päädytään. Ja onneksi lapset kasvavat, joten heidän ollessa isompia voi kaksi kerrosta olla helpotuskin.

Samalla myös mietityttää yksi kerroksisen ja 1 1/2-kerroksisen hintaero. Monesta suunnasta olen kuullut, että näille ei hirveästi hintaeroa tule, mutta mitä esim. Kannustalojen hinnastoa katsoo, niin yksikerroksinen saattaa olla lähemmäs 30 000 € halvempi. Vaikeaahan näitä on vertailla, mutta kyllä sieltä suuntaa antavia tietoja saa. Asiaa jää hautumaan...





5 kommenttia:

  1. Heippa! Tulenpa sanomaan oman mielipiteeni.. :) Ihan selväähän se on, että puolitoistakerroksinen on hitusen kalliimpi kuin mitä yksikerroksinen. Mutta kyllä mä ainakin mielelläni sen toisen kerroksen otan. Ihan senkin takia, että lapset saa teininä vähän enemmän omaa rauhaa. :D Itse rakennamme pitkästä tavarasta ja meille tuli hieman yllätyksenä se, että miten paljon se toinen kerros tuokaan sitä lisäprojektia. Aluksi suunnittelimme, että jätämme sen toisen kerroksen lähes tekemättä, että teemme sen sitten loppuun kun yläkerran huoneille on tarvista... Nooh, nyt tilanne näyttää siltä, että meillä edetään ylhäältä alaspäin eli yläkerta on ensin valmis! :D Mutta saapi nähdä, miten hommat lopulta menee.

    Pyykkihuolto voi ehkä rassata jossain vaiheessa. Jotkuthan rakentavat pyykkikuilun, josta on hyvä törkätä likaiset vaatteet kodinhoitohuoneeseen. Joten sillä vähenisi tuo pyykkien kuskaaminen puoleen... ;) Ja voihan talon suunnitella siten, että kaikkien vaatteet olisikin vaikka yhdessä huoneessa alakerrassa! :)

    Summa summarum, tykkään toisesta kerroksesta kovasti. Voihan se olla, että joskus kymmenen vuoden päästä kadun sitä, kun ramppaan kerrosten väliä sen sata kertaa päivässä. Ainakin kunto pysyy hyvänä?? :D

    Niin, ja meidän blogi on täällä: http://operaatioahava.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Janet:
    Kiva kun poikkesit ja jätit mielipiteesi :) Itsekin mietin tuota pyykkikuilua, joka helpottaisi elämää jonkin verran ja sekin on totta, että varmasti on aika luksusta, kun lapset ovat teinejä ja heillä on silloin yläkerta käytössä = saavat olla rauhassa :D
    Ja hyvä pointti, kunto pysyy hyvänä. Rappusistahan on tehty tutkimuskin, että niitä päivittäin käyttävät pysyvät pitempään niissä paremmin kävelemään :)

    VastaaPoista
  3. Me halusimme nimenomaan 1 1/2 krs ratkaisun, mutta emme saa sellaista rakentaa, joten yksikerros ratkaisu siis työn alle.

    VastaaPoista
  4. Heippa, kyllä sitä täälläkin mietittiin tehdäänkö 1 1/2 vai yksi kerros. Kuitenkin päädyttiin tekemään se 1 1/2 kerrosta ja vaikeamman kautta eli mansardi. Päätoiminnot on kuitenkin alakerrassa ja meidän makkari. Rymistelkööt lapset ylhäällä ja vieraat. Toisaalta sitä on nyt saanut harjoitella portaiden juoksemista kun asutaan vuokralla kahdessa kerroksessa, ärsyttävintä mitä olen huomanut kun oma makuuhuone on ylhällä niin sinne aina jotain jää niin ei kun taas ylös hakemaan. Kaikkeen ei voi aina olla tyytyväinen.

    VastaaPoista
  5. Meillä edellinen talo oli kaksikerroksinen ja silloin päätimme että jos vain voimme sellaiselta jatkossa välttyä, niin yksitasoisuus sopii meille paremmin. No, nyt meille tulee "välimuoto"; kaikki muut tilat on alhaalla, työhuone ja ullakko ylhäällä.

    Tervetuloa tutustumaan:
    http://kotilahelaan.blogspot.com/

    VastaaPoista