Banneri

Banneri

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Sähkösuunnitelma ja rakennuslupa

Perjantaina istuttiin sähkömiehen kanssa alas ja suunniteltiin valaistusta, pistorasioiden ja katkaisijoiden paikkaa ym. Aikaa tähän kului 2,5h ja tuntuu, että vielä paljon jäi mietittävää. Suurimmaksi haasteeksi nousi katkasijoiden paikat. Haastavaa on löytää niille joku järkevä paikka, mutta onneksi niiden tarkkaa paikkaa ei nyt heti tarvitse tietääkkään.

Perjantaina sain puhelun meidän Harjakaiselta (vastaavalta), joka kehoitti meitä viemään rakennusluvan pikimmiten kaupungintalolle, sillä maanantaina (eli tänään) on kokous, jossa selvitellään rakennuslupia. Nyt jos hyvä tuuri käy, niin meidän lupa käsitellään tänään ja parasta saattaa olla se, että meidän isompi autotalli menee pelkällä virkamiespäätöksellä läpi (en kuitenkaan ole kovin optimistinen että näin kävisi) ja mitään poikkeuslupaa ei tarvitttaisi. Määhän sain jo autotallista kieltävän päätöksen, että sitä ei missään nimessä saa rakentaa, mutta näin siellä kaupungintalolla asiat toimii; pärstän perusteella kaikki jutut päätetään. No väliäkös tuolla, kunhan vain tuosta autotallista tulisi myönteinen päätös. Pidetään peukut pystyssä, että rakennuslupa olisi jo tänään takataskussa ja hommat saataisiin heti käyntiin lumien sulettua.

4 kommenttia:

  1. Voi toivottavasti saatte myönteisen päätöksen! Peukut on pystyssä!

    VastaaPoista
  2. Hmm. Rakennusvalvonta voi olla hassumpi kuin toinen rakennusvalvonta. Nämä ovat varmaan eri kaupungeissa ja kunnissa aina vähän erilaisia, ainakin sen perusteella millaisia juttuja on kuullut.

    Toivottavasti lupa-asiat sujuvat mukavasti!

    VastaaPoista
  3. Katkaisijoiden paikat on vielä helppoja verrattuna pistorasioihin, jotka on AINA! väärässä paikassa vaikka niitä olisi kuinka paljon. Ja omassa itse suunnitellussa talossa niiden sijainnista ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään...ja sekös on ärsyttävää! ;) Onnea lupahakemukselle!

    VastaaPoista
  4. Siis ainoa mahdollisuus on että saatte myöntävän luvan !!! (meillä isäntä just tossa vieressä ahistelee minua rakennuslupahakemuksen liitteiden kanssa :D )

    VastaaPoista