Banneri

Banneri

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Viikko asumista takana :))

Viikko sitten sunnuntaina kannettiin tavarat uuteen kotiin. Loppuvaiheen pieniltä kommervenkeiltäkään ei säästytty. Ensimmäisenä ajatuksena oli kantaa osa tavaroista lauantaina ja loput sunnuntaina, mutta toisin kävi. Perjantaina sähkömies teki viimeisiä hommiaan. Jossain vaiheessa päivää hän kytki sähköt keittiöön päälle ja meidän parhaimman siivoushetken aikana kuului "PAM" ja kauhea käry ja savun haju tulvi keittiöön. Pienten selvittelyjen jälkeen huomattiin, että meidän astianpesukone ja uuni kärysivät.. Jossain sähköpääkeskuksessa tai vastaavassa oli ollu jotain pieniä kytkentä virheitä tms, jonka vuoksi tämä episodi tapahtui. Meidän uuni ja astianpesukone menivät vaihtoon (uuni vasta saatu) ja liesituulettimeen piti vaihtaa joku osa (sekin toimii tällä hetkellä). Tämä teetätti sähkärille ihan hirveästi lisähommia ja sähköt saatiin päälle vasta lauantaina iltapäivällä, joten kaikki imuroinnit ym. jäivät sitten sunnuntaille ja koko muutto siirtyi sinne. Onneksi ei tämän pahempaa sattunut ja muuttokin saatiin onnellisesti ohi :)

Nyt siis elämme ilman tiskikonetta täällä pahvilaatikoiden keskellä :D Suurin osa tavaroista on löytänyt jo paikkansa, mutta osa tavaroista on laatikoissa tai pussukoissa odottamassa lopullista paikkaa. Nyt huomaa, että ehkä tänne alakerran makkariin olisi kannattanut ottaa kaappitilausten kanssa kunnon vaatekaappi, jotta sitä ns. turhanpäiväistä romua olisi saanut sinne jemmattua. Noh, taidamme pistää ikeaan tilausta vetämään ja hommaamme sieltä jonkun väliaikaisen kaapin näille romuille.

On se kyllä jännää asustaa tätä uutta kotia. Joka päivä sitä samaa asiaa jaksaa ihmetellä. Se kaikki ylimääräinen kulkeminen ym. on loppu ja saadaan olla täällä mistä ollaan jo yli vuosi vain haaveiltu. :) Ihmeellistä, vaikka tekemistä on vielä yllin kyllin.

Sitten pari kuvaa (jotka oli julkaisukelpoisia) ;) Näytän mun ehdottoman lempparin tällä hetkellä; meidän alakerran vessa. Se paikka jaksaa hymyilyttää (söpöydellään) joka kerta, kun sen oven avaa :D Ei sekään ole vielä täysin valmis tila, peili puuttuu seinältä, mutta se sentään on jo hankittu. Sitten vilautus keittiöstä ja olkkarista (mun uusista sohvista). Toki vilautan myös sitä hallittua kaaosta mikä täällä oikeasti vallitsee ;) Ja huomatkaa, että kaikki tavarat eivät ole lopullisissa paikoissa :)

Alakerran wc
Olkka

Köökkiä
Puuttuva astianpesukone
Vitriini
Hallittu kaaos :D
Kaaos jatkuu myös pihalle :D

24 kommenttia:

  1. Hei Onnenhippuja!
    Onnea uuteen kotiin! Hienoa! Teillä on tosi kotoisan näköistä! :) On se vaan ihana se oma Koti! Ei haittaa vaikka ulkona sataa kun saa olla kotona! Nauttikaa! Kyllä ne tavarat joskus joutavat paikalleen!:)Terkuin, Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sanos muuta, vesisadekaan ei oo paljoa haitannu, ku oon saanu olla lomalla ja viettää sen uudessa kodissa :)

      Poista
  2. Hui mitä lisäjännitystä viimesekunneilla! Onneksi ei käynyt pahempaa.
    Teillä näyttää todella ihanalta ja vessa todellakin ON söpö! :D Nuo paneeliseinät antaa niin kotoisan tunteen. Katsoinko oikein, että keittiössä on myös paneelia välitilassa? Tosi kiva ratkaisu!

    Onnea vielä uuteen kotiin...Ja kiitos tuosta pihakuvasta, se lohduttaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Kröhöm, meillä tuota paneelia on viljelty vähän joka paikkaan :D Joo, keittiön ja kodarin välitilalaattana toimii myös paneeli :D En jaksanut pähkäillä mitä sinne haluan, niin näin pääsin helpolla ;)

      Kiva, jos pihakuva lohduttaa ;)

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin. Kaunista ja niin valmiin näköistä. Jos keskeneräisyyksiä on ne ei ainakaan kuvista välity :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! :)) Meillä todellakin on keskeneräistä sen suhteen, että laatuikoita, pussukoita ja nössyköitä lojuu siellä täällä ja tuolla. Yläkerta on oikeastaan ihan kaaoksen vallassa :D Niistä en viitsinyt edes kuvaa laittaa esille :D

      Poista
  4. Mahtavaa!!

    Muistaakseni meilläki tuli joku viimehetken takaisku jonku viimosen asennuksen kanssa, mutta ne on pikkujuttuja ku tietää että ihan pian asustetaan omassa ite tehdyssä kodissa. Ja, kröhöm, meillä on vieläki epämääräsiä muuttolaatikoita yhessä huoneessa piilossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Luulen, että meilläkin tuo yksi yläkerran huone tulee olemaan piiiiitkään ns. "romuvarasto" :D

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin! Harmi juttu se sähköhomma, mutta pientä säpinää sattuu aina muuttoihin. Ihanalta näyttää jo!!!!

    VastaaPoista
  6. Huih, onneksi ei tullut pahempaa jälkeä! Jaksuja tiskaushommiin!
    Ja hirmuisesti onnea, iloa ja enkeleitä uuteen kotiin! Oon samaa mieltä Johannan kanssa, kauniilta ja niin valmiilta jo näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jane! :) Ja varsinkin tuo tiskaushomma vaatii pitkää pinnaa, kun meistä kumpikin vihaa sitä hommaa :D

      Poista
  7. Onnittelut uudesta kodista! It's gonna be great :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Toivotaan, että muutkin huoneet saavat kalusteet ja tavarat paikoilleen :)

      Poista
  8. Onnea uuteen kotiin! Hienolta teillä näyttää!
    Karehdin tuota teidän hienoa vitriiniä. Olisin kanssa halunnu sellasen, mutta epäillään sopisiko se meille niin kuin ajatellaan. Ehkä hommataan se tulevaisuudessa jos näyttäisi tila löytyvän. :)

    Nautiskelkaa uudesta kodista! Jokainenhan nyt tietää, ettei muuton jälkeen kaikki ole heti paikoillaan, eiköhän se joka tavaralle paikka löydy. Jos ei löydy nii on varmaa ylimääräinen. :D Nii varmaa, mä oon ainaki niiiin huono heittämään mitään pois, että varmasti sitte muuton jälkeen jaloissa pyörii niitä tavaroita, jokka ei kuulu oikein mihinkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos!! :) Itte kovasti jännitin, että kuin tuo vitriini tuohon mahtuu, kun sen ehdottomasti halusin. Onneksi ihan mukavasti istuu eikä häiritse meitä ollenkaan :)

      Mää oon myös hyvä ja huono heittämään tavaraa pois. Onneksi nyt on jotakin jo tippunut matkan varrelta pois, mutta kyllä sitä tavaraa on edelleenkin liikaa :D

      Poista
  9. Mitä niihin "luvallistettuihin" asentajiin tulee, sähkömies, putkiasentaja, ilmastoinnin asentaja niin se on ihan - sanon suoraan - perseestä.
    Luvat on yrityksellä - ja siinäkin esimerkiksi yhdellä henkilöllä ja sitten töitä tekee kuka tekee - monesti ulkomaalainen - kuten "MAROKOSTA" - kuten pojalleni ja pieleen meni ja vesivaurio. Opastin omistajaa miten nämä kytkennät tehdään - sanoen aluksi että laskua ei makseta tehdystä työstä ja lisätyö laskutetaan heiltä.

    Onnettomat tunarit tekevät työn tietämättä mitä tekevät - jonkun pitäisi valvoa - kukan ei valvo.

    Mutta minä, jolla ei ole enää voimassa olevia lupia, koulutettu nuoruudessa, vuosien kokemus en saa tehdä muuta kuin vaihtaa lampun - toki - teen kaikki asennukset, sähkö, putki ja ilmastointi, myös ilmanvaihtopumpun - toki "ammattilaisten valvonnassa" - eli he laittavat puumerkin paperiin. Syy - tietävät että osaan asian - ja oikein.

    PS Sähköjuttuun. MINÄ SAAN suunnitella sähköasennuksen - työohjeet ym - se on OK - mutta en itse saa asentaa - mutta esimerkiksi Virolainen - minkä lie firman palkkalistoilla oleva saa sen tehdä sen tietämättä mitään Suomen spekseistä - eikä osaa edes lukea piirustuksia - se on OK.

    PS. Uskon miten hienoa se on muutta johonkin uuteen. Minulla on omassa blogissani huomenna jotain vastaavaa - mutta massiivisesti pienemmässä mittakaavassa, niitä pieniä kun on ollut jo rutosti - mutta tämä ei himmennä mitään edellistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei voi sähkämiestä mollata kyllä ollenkaan, hienosti on hoitanut homman. Meidän vastaavakin kehui, että se tekee erinomaista jälkeä ja Harjakainen harvoin ketään kehuu :) Jokin inhimillinen virhe siis.

      Mutta on nää suomen lait niin ihmeellisiä. Just noita virolaisia ym. muita ajatellen. Kotia en sellasia uskaltais millään päästää. Pitää olla kyllä joku suositeltu kaveri, että näin isoon projektiin uskaltaisin ottaa.

      Teillähän on parasta, että ite saat tehdä, niin ainakin tiedät mitä on tullu tehtyä :)

      Täytyypä kurkkia mitä teillä tapahtuu :)

      Poista
  10. Onnea uuteen kotiin! Hienolta näyttää!

    VastaaPoista
  11. Rakkautta ja onnenomenoita omaan, ihanaan kotiin!!! Kiitos yhteisestä matkasta kohti unelmiamme. Sitä on ollut ilo kanssasi jakaa. <3 Kotihan ei koskaan ole "valmis", vaan jos jonkinmoista projektia sen suhteen pukkaa aina päälleen. Toivottavasti saamme kulkea sitäkin matkaa vielä yhdessä vaikka itsellä meinaa tämä blogin päivitys aivan unohtua kaikessa kiireessä. Halauksia täältä suunnasta paljon!!

    VastaaPoista
  12. Onnea uuteen kotiin! <3 Nythän me ollaan melkein naapureita. :D Eikö olekkin ihana tunne kun vihdoin pääsee muuttamaan kaiken urakan jälkeen? Me täälä haaveillaan jo toisesta talosta... Mutta saa nähdä. ;)

    VastaaPoista
  13. oih otan osaa tiskikoneettomuuteen ja onnea uuteen kotiin! Järkkäilyn iloa ja uudesta kodista nauttimista! Tuo teidän olkkarin tapetti on NIIN mun suosikki...

    VastaaPoista