Banneri

Banneri

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Reissusta kotiuduttu

Meillä oli aivan ihana jaliksen täyteinen reissu Helsingissä. Lämpöä riitti yli 30 astetta koko viikonlopun, joten kyllä tarkeni pelata ;) On tuo meidän pääkaupunkimme vain kaunis kesäkaupunki, jossa olis nähtävää vaikka kuinka. Nyt kuitenkin pääpaino oli jaliksessa, joten kaikki muu sai oikeastaan jäädä. Eipä tuo haitannut, sillä eihän siitä ollut kuin kolme viikkoa, kun edellisen kerran Helsingissä kävin yhdessä perheen kanssa :)

Kotia tullessa oli heti pakko kiertää kaikki puut, pensaat, kukkapenkit ja hyötykasvit läpi. Muutamassa päivässä oli tapahtunut paljonkin kasvua ja uusia kukkasia oli alkanut kukkimaan. Nyt sen varsinkin huomasi, kun muutamaan päivään ei niitä ollut nähnyt.

Salaatit pursuaa yli reunuksien ja tillikin huitelee jo kohta pilvissä :)
Tomaateissa on paljon kukaisia ja jonkin verran tomaatin alkuja. Saas nähdä ehtivätkö nuo avomaantomaatit kypsyä. Kirsikkatomaatissa sen sijaan on pikkuisia tomaatteja varmasti yli 30, mutta niitäkin jännään, kuinka ehtivät kypsyä.
Autotallin takana oleva "kukkaniitty" on avannut uusia kukkasia.
Kyllä kesä on vain ihmisen parasta aikaa. Luonto kauneimmillaan kukkaset mahtavassa kukassaan. Lämpöä ja hellettä piisaa, ihanaa ja kaikkia aisteja hellivää aikaa!

10 kommenttia:

  1. Mukava kun oot kotona ja kun oli kiva reissu :) Ihanasti siellä rehottaa kaikki!

    VastaaPoista
  2. Kauniisti sulla siellä kaikki kukkii! Älä huoli, kyllä ne tomaatit ehtii! Voit karsia kirsikkatomaatista muutamia lähtiä sieltä täältä, niin valo ja ilmä pääsee kiertämään kunnolla tomaatin aluissa. Sain tämän vinkin äidiltäni ja kun sen tein, alkoi pikkuisia tomaatteja kasvaa ihan silmissä ja vihreistä muuttuu nopeampaa punaisia ;)!

    VastaaPoista
  3. Kauniisti teillä kaikki rehottaa siellä.

    VastaaPoista
  4. Voi taivas miten muhkeat viljelmät sulla siellä, oikeen kateeksi käy kun itse en saa kirvoilta mitään rehuja kasvamaan.. =) sitten mun silmät nauliutui tuohon kaunokaiseen, maailman ihanimpaan ulkopenkkiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kyllä täälläkin kirvat yrittää ottaa valtaa joka paikasta. Pelkään, että ne on syöny mun kirsikkapuun. Oon kyllä taistellu niitä vastaan parhaani mukaan ;)

      Tuo penkki on kyllä ihana rososine maalaineen ♡

      Poista
  5. Upeat kuvat mahtavista viljelyksistä!

    Itse joudutin tomaattien kypsymistä ottamalla melkein kaikki lehdet pois. Nämä kasvavat mökillä saunan seinustalla :)

    Mukavaa alkanutta elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne! Lehtiä jo napsinkin pois, mut uskaltaa ilmeisesti ottaa ihan rankalla kädellä pois eli huomenna hommiin! :)

      Poista