Banneri

Banneri

perjantai 26. marraskuuta 2010

Fiksausta

Eilen käytiin jälleen kerran Kannustalon edustajan juttusilla. Talon pohjapiirrustusta fiksailtiin vielä hieman. Tämän jälkeen aloitettiin talopaketin sisällön kartoitus. Ajatuksena on ottaa raakaversio sisältä eli emme ota mitään muuta mukaan kuin väliseinät ja ulko-ovet. Eli sauna, väliovet, listat, paneelit jne.. olisi kaikki tarkoitus hankkia itse. Edustaja kuitenkin heitti ilmaan sellaisen seikan, että jos laitettaisiin pakettiin kaikki mahdollinen. Tämä sen vuoksi, että kun tehdas laskee paketille hinnan, niin sieltä tulee mukaan myös jokaisen tarvikkeen yksittäishinta (väliovet, listat..) ja näin ollen vertailua olisi helpompi tehdä heidän sisällön ja rautakaupan välillä. No otimmepa sitten pakettiin kaikki mahdollinen, josta sitten lähdetään pienen kartoituksen jälkeen sitä purkamaan. Tiedämme suurinpiirtein mitä sisustukseen haluamme ja 2 asunnon remontoineena tiedämme mitä suurinpiirtein tavarat rautakaupoissa maksavat. Tarjouksen pitäisi tulla tehtaalta noin viikossa, joten sitä odotellessa. Heti kun uusimmat piirrustukset tulevat meille, kurvaamme niiden kanssa ensimmäisenä Teri-taloille. Heidän tarjoustaan odotan kaikkein eniten (uskon sen olevan kilpailukykyisin). Saas nähdä kuinka meidän käy, joudummeko luopumaan tästä haaveesta sen hinnan vuoksi ja saadaanko siirtyä suunnittelemaan "mummon mökkiä".

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä on hyvä, että otitte tuollaisen "kaikki mukaan"-tarjouksen. Nyt näette sitten suoraan, paljonko hinta putoaa, kun poistatte siitä jotain osia, esim. väliovet ja listat. Jos ne olis poistettu siitä jo valmiiksi, ettette olis saaneet tietää, onko niiden hintaa tiputettu oikeasti ollenkaan.. Olipas vaikea selittää :D Me saatiin loppujen lopuksi hyvää palvelua kaikilta myyjiltä (Jetta, Teri, Kannus ja Kreivi). Aluksi tökki Kreivin (olin valmis lähtemään eka treffeiltä kesken pois) ja Kannustalon kanssa mutta kun Kannustalon kanssa päästiin vauhtiin saatiin oikein hyvää palvelua. Kannus ja Teri on meillä nyt harkinnassa. Koittakaa jaksaa odottaa tarjouksia ja sitten vielä uusia tarjouksia. Hinnat putoaa ekan tarjouksen jälkeen vielä aika hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Ai niin, tämän varmaan tiedättekin jo mutta kirjoitanpa silti. Kun vertaatte eri paketteja niin kyselkää kirvesmiehiltä (mikäli tarvitte kirvesmiestä) kustannusarvioita. Meidän tähänastisen kokemuksen mukaan Jetta-talo ja Teri-talot on ulkopäin valmiimpia kuin mitä Kannustalo ja Kreivi-talo, joten jälkimmäisissä menee kirvesmiehellä kauemman aikaa ulkotöihin ja se tietysti tulee maksamaan enemmän :)

    Onnea kustannusten kartoittamiseen. Meillä se on ollut miehen valtakunta :D

    VastaaPoista