Banneri

Banneri

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Takapakkeja. . .

Nyt on kaikkien kiireiden keskellä jäänyt kyllä tämä blogin päivittäminen. Jotenkin tuo aika on mennyt niin kovalla vauhdilla eteenpäin, että perässä ei meinaa pysyä. Enpäs ole kyllä tähän koneelle kerennyt istahtaakkaan aina kuin iltaisin ja silloinkin vain hetkeksi. No kuulumisia. Kaivinkone pyörähti parina päivänä meidän tontilla, jolloin tehtiin autotaliin ja taloon täytöt. Samoin täytemaata tuotiin pihalle. Ekana päivänä kaivurille sattui pieni "haaveri" ja siitä pääsi yht'äkkiä kaikki öljyt naapurin tontille. Sehän tarkoitti sitä, että hommat seisoivat kutakuinkin 4 tuntia, ennenkuin öljyä oltiin saatu hankittua ja kaivinkone pääsi taas hommiin. Kun kaivinkone oli saanut hommansa valmiiksi, mies huomasi, että talon ja autotallin täytöt olivat tehty liian korkealle ja hiekkaa pitäisi saada kutakuinkin 5cm pois. Eihän se auttanut kuin alkaa lapiohommiin. Hieman kyllä turhautti tehdä tuota samaa työtä kahteen kertaan, mutta minkäs teet.
Autotallin täytöt menossa.
     
Autotalli täytetty   

Autotallin seinän vierus laitettu kuntoon
Takapihalle tuotu "roskamaata"

Autotalliin menevä tie valmis
Tie etuovelle valmis

Tämän jälkeen alkoi styroksien laitto taloon ja sen terasseille. Näitä hommia mies ja hänen pikkuveli paiskivat kaksi pitkää päivää. Tämän viikon lopussa hommat tulivat valmiiksi, mutta... Täällä oli tänään heti aamusta ihan hirvittävä tuuli. Kun mies päivällä meni raksalla odotti siellä järkyttävä näky (itse olin myös niin järkyttynyt, etten tajunnut edes kuvaa ottaa). Suurinosa styrokseista oli lähtenyt taivaantuuliin. Jopa kiinni olevat styroksipaketit olivat auenneet (onneksi ei kaikki) ja osa niistäkin oli levinnyt pitkin tonttia. Pisti kyllä todella harmittamaan, siis suoraan sanottuna vi***tamaan, tämä ikävä vastoinkäyminen. Kahden päivän työ täysin hukkaan heitettyä... Eihän se auta kuin aloittaa homma huomenna alusta.

Ps. Lattian valu on sovittu 20.päivä tätä kuuta, muistaakseni. Tai siis meidän fiksu Harjakainen oli tämän sopinut jo ennen juhannusta. Hän on hoitanut betonit ja sliipparin paikalle. Meillä oli ajatuksena soitella näitä tällä viikolla, mutta olisimme olleet auttamattomasti myöhässä mikäli olisimme halunneet lattian valun ennen paketin saapumista. Joten luojalle kiitos, että meillä on omatoiminen Harjakainen, joka oikeasti pitää huolta meistä rakentaja poloisista ;)

Pps. Nyt saa sanoa jo, että talopaketti saapuu tässä kuussa, hyvällä tuurilla jo 3 (!) viikon päästä! : ))

8 kommenttia:

  1. Oi voi, kovasti tsemppiä teille. Ei varmaan lohduta, mutta stroksiepisodi on varmasti yksi sellainen tapaus mitä muistelette vielä vuosien päästä, ehkä jo silloin nauraen. Onneksi olette hyvissä ajoin liikkeellä.

    VastaaPoista
  2. Tervehys naapuri =)

    Sattumalta tänne törmäilin ja näytti maisemat nii tutuilta että ei voinu erehtyä =)

    Joo tuuli oli tänään melkonen =S Oli meilläki täys homma isännän kans saada aluskatteet asennettua ja pysyttyä katolla tolpillaan mokomassa puhurissa =/
    Minä siellä teijän styrokseja juoksin kiinni pitkin peltoa ja kasasin sitä mukaan ku niitä saalistettua sain =D Isäntä päiväsellä yritti soittaa teijän isännälle jotta tulla pyydystys hommiin ennenku kaikki styroksit karkaa, mutta olitteki tainnu käyä sillä välin ku oltiin syömässä =)
    Niille talon sisällä oleville styrokseille en uskaltanu tehä mitään etten hajota paikkoja =) Koppasin niitä sitte lennosta talteen sitä mukaa ku kiinni sain =D
    Toivottavasti vastoinkäymiset oli nyt siinä ja pääsette pian vaan odotteleen talopaketin saapumista =)

    Näkemisiin =)

    VastaaPoista
  3. Johanna, juu, eiköhän me jossain vaiheessa naureta koko tuulen puuskalle :)

    Tingeling-Maija, Moikka :) ISO kiitos sulle, kun viitsit juosta meidän styroksien perässä, on meillä kyllä ihanan auttavaiset naapurit :)) Vesa nukku vielä sillon ja kun en tienny kuka soittaa, nii en viittiny herättää, mut hyvä, että olitte keränny pahimmat talteen!
    Mun on pitänyt ainakin sata kertaa tulla tervehtiin sua siihen teidän tontille, mut ikinä ei oo muka ollu aikaa tai sitten ootte ollu just lähössä. Ehkä seuraavalla kerralla sitten =) Tapaamisiin! =)
    PS. Piti heti selailla sun blogi alusta loppuun :D

    VastaaPoista
  4. Auts! Muistan kuinka täälläkin oli jokin aika sitten kova myräkkä ja isännän kanssa peiteltiin raksakamoja sateelta suojaan ja etsittiin mahdollisimman suuria painoja tavaroiden päälle, jottei ne lähtisi lentoon lähimetsiin. Styroksilevy on siitä ikävä materiaali, että siihen tarttuu pienikin tuulenvire, ja sitten mentiin! Onneksi teillä näyttää olevan ihania naapureita, jotka pitävät huolta myös toisten raksatavaroista =)

    VastaaPoista
  5. Hei,

    Mielenkiintoista seurata projektin etenemistä. Itse olemme vielä talon valinta vaiheessa. Siksi ajattelinkin kysyä, että tiedätkö mikä talo on tuo taustalla kuvissa näkyvä, esim. "autotalli täytetty" kuvan taustalla?

    VastaaPoista
  6. Huh mitä meininkiä! Hyvä tietää täälläkin päässä tuo styroksijuttu, sillä meillä ollaan kohta siinä vaiheessa (ne tulee tontille ensi vkolla, muistaakseni;)....

    Ja pieni paniikki iski täällä, että onkohan meille tilattu nuo betonit....hitto, meillä kun on varsin tehokas työtiimi: ne suhaa meidän "selän takana" eikä me tiedetä aina mitä asioita on hoidettu. Ne siis hoitaa hommansa, mut itsellä on ensikertalaisena paniikinomainen olotila, että hoituukohan hommat. Pitäis vaan uskoa että ne kyllä todellakin osaa hommansa ;)

    TOIVOTAAN, ETTÄ TEILLÄ NUO "ONNETTOMUUDET" LOPPUISIVAT TÄHÄN !!!

    VastaaPoista
  7. No, voi ei! :( ei todellakaan kaipaisi mitään tuollaista, kun on muutenkin kiirettä ja stressiä! Onneksi teillä on siellä hyvä tiimi ja Harjakainen tekee työtään sydämellään, kun teistä hyvin huolehtii. Tsemppiä! :)

    PS: mullakin on nyt se oma blogi- kiitos Sinun. <3

    VastaaPoista
  8. ANonyymi, Meidän takapihan talo on Teritalo, neliöitä taisi olla reippaat 200, jos ei jopa lähempänä 250. Jos oikein muistan, niin tuo mies on itse piirtänyt tuon talon, joten sitä ei suoraan esitteistä löydy. Varmasti he ovat kuitenkin jonkun talon pohjasta lähteneet sitä suunnittelemaan.

    Miia, kiitos! Joo, kannattaa olla joka asian kanssa liian varovainen, ettei tarvi oppia näin kantapään kautta :)

    Leena, No sanos muuta, onneksi meillä on käynyt hyvä tuuri tuon Harjakaisen suhteen :) Ihanalta sunkin blogisi näyttää, tuosta on hyvä aloittaa :)) Kysele neuvoja, jos kaipaat. Yritän auttaa mikäli vain osaan :D

    VastaaPoista